Turmatar
Thelon
Deadache
Lessu
Ame
Kreivitär
Bakoth
Cassie
Ajattara
Celjene
Perustiedot
Kuva Nimi: Fandemona's Lessiel "Lessu"
Skp: Narttu
Ikä: 11 vuotta. (Ihmisittäin kuudenkymmenen kolmen mailla.)
Laji/rotu: Ns. "puolipitkäkarvainen collie / pina", eli lyhytkarvaisten collievanhempien suvussa olleen pitkäkarvageenin perinyt "lyhytkarvainen" yksilö. Lessu muistuttaa ennemminkin huonoturkkista pk. collieta, kuin lyhytkarvaista, vaikka virallisesti "nahka-collie" onkin.
Lauma: Afuel (ennen Carmis)Lahkolaisuus: Ei
Säkäkorkeus & paino: 56 cm, 21 kg.
Syntymäpäivä: 14.4.2000Pelaaja: Saranna (Ihme.Ihmeinen[ääätshyyy]gmail.com) Pelipaikka: Andriaana
Kuvat
1, 2
Luonteensa puolesta Lessu on vähän vähemmän vanhusmainen vanhus. Iästään huolimatta se on vielä hyvinkin vetreä niin ruumiiltaan kuin mieleltään, onhan se koko ikänsä ollut tarmokas ja peräänantamaton luonne, joka ei hetkahda pikkuisista kolhuista. Päivittäisestä liikuntamäärästä on vuodesta toiseen pidetty tarkka minimilukema, eikä koira suostu luopumaan periaatteistaan ja päämääristään oikeastaan missään tilanteessa. Uhkarohkea se ei kuitenkaan ole, ja sen ajatuksia hallitsee terve järki, joten se ei vie päämääriään mahdottomuuksiin eikä suinkaan luule itsestään liikoja.
Kohtalaisen puheliaaksi on koiraa sanominen, muttei se siltikään mikään papupata ole. Se tapaa virkkoa suustaan viisaita, järkeviä sanoja, mutta sillä ei siitä huolimatta ole pahemmin intoa alkaa kanssaolijoilleen elämänkokemuksestaan valaisemaan ja varoittelemaan typeristä teoista. Tietystä puheliaisuudestaan huolimatta se on sitä tyyppiä, joka ajattelee enemmän kuin sanoo. Se ei varoittele oikeastaan ketään tuiki tuntematonta mistään, minkä se itse tietäisi tarpeeksi typeräksi, jottei niin tekisi. Sen mielestä jokainen hankkikoon kokemuksensa itse, sillä silloinhan sitä parhaiten asiat oppii. Ainoastaan silloin, kun kanssaolija pui jotain itsemurhan kaltaisia tai muita todella itsetuhoisia ajatuksia, se saattaa lausahtaa vastalauseen, tai vähintäänkin kysyä miksi. Koira ei näe itsemurhassa tai päättömässä uhkarohkeudessa mitään ideaa, mutta mikäli kanssaolija on vakuuttunut suunnittelemansa teon järkevyydestä ja harkinnut mokomaa kauan, ei nartulla ole siihen enää mitään vastaan sanomista. Loppujenlopuksi se välttelee toisten asioihin sekaantumista liiaksi, eikä rupea kenenkään päätä väkisin kääntämään.
Murjottaminen ja itsesäälissä pyöriminen on asia, joka kiukuttaa Lessua. Se kyllä tietää ja tuntee masennuksen ja sen synkät alhot, mutta vastapainoksi se tuntee myös maailman hyvyyden, josta se on valmis vakuuttelemaan muillekin. Se on kuitenkin sen verran suvaitsevainen, että se kyllä antaa kanssaolijoiden olla masentuneita ja surullisia, mutta ei vain voi olla aluksi yrittämättä piristämistä. Lohduttajana collie onkin sitten kohtalaisen taitava, pehmeä ja jotenkin turvallisen oloinen, ja se myös itse tykkää silminnähden toisten olon helpottamisesta. Sillä on myös kokemusta monista lohdutustavoista, sillä se tietää, etteivät läheskään kaikki tykkää siitä, että tungetaan lähelle ja höpötetään pehmoisia. Se osaa tarvittaessa lohduttaa ja rohkaista viileällä ja epäsuoralla tavalla. Narttu onkin melkoisen mukautumiskykyinen ja kykenee toimimaan moniulotteisesti sen perusteella, mitä on elinvuosinaan kokenut. Se kykenee olemaan myös hyvinkin pitkäjänteinen lohdutus-aikeissaan, jos näkee, että lohdutettavassa olisi potentiaalia olla iloinenkin - ettei tämän kaikki toivo ole kuollut. Lessu onkin kohtalaisen taitava tulkitsemaan masennusta - onhan tämä tunne sille itselleenkin niin kovin tuttu.
Ensitapaamisella afuelilainen on yleensä asiallisen kohtelias, kenties hitusen viileä, muttei tahallisesti luotaantyöntävä. Se tapaa ensialkuun hieman tarkkailla seuralaistaan, tutkia tämän käytöstä koettaen selvitellä, millainen toinen on pohjimmiten. Uskoessaan, että toveri on ihan tutustumisenarvoista seuraa, se pehmentää asiallista olemustaan hieman ja ryhtyy astetta avoimemmaksi. Silloin, kun kanssaolija taasen ei miellytä, antaa koira sen näkyä, joskin hieman epäsuorasti. Lessu ei vaivaudu peittelemään tunteitaan turhaan, ja jos se ei oikeasti jostakusta tykkää, se osoittaa sen olemalla astetta tylympi, muttei varsinaisesti ivaava tai riitaa haastava. Pasifistihän narttu on, eikä se tietoisesti aiheuta fyysistä kamppailua itse, sanasotia ehkä juuri ja juuri ja nekin tahattomasti. Jos sitten ajaudutaan taisteluun kaikesta huolimatta, osaa vanhus pitää huolen itsestään yllättävän hyvin. Ikä näkyy lähinnä vain siinä, että se hengästyy ja rasittuu hieman keskimääräistä nopeammin (on eri asia, antaako se tämän näkyä päällepäin juuri ollenkaan). Collie on nopea liikkeissään, ja käyttää taidokkaasti hyödykseen paimenkoiralle ominaista "väistä ja nappaa" -tekniikkaa. Se keskittyy tekemään yksittäisiä viiltoja hampaillaan taistelutoverinsa ihoon, singoten hetkeksi pois syöksyäkseen takaisin kimppuun toisesta suunnasta. Peräänantamatonta mummelia ei ihan niin vain alisteta, mutta loppujen lopuksi se pyrkii lähtemään taisteluareenalta mahdollisimman nopeasti. Tarvittaessa koira on hyvinkin kiivas suojelia ystävilleen tai muille rakastamilleen, se suojelee luottamuksensa ansainneita hengellään, pelkäämättä kuolemaa.
Vaikka vanhus kohtalaisen avoin onkin, se ei silti ole sinisilmäinen, eikä päästä ihan ketä vain lähelleen. Onhan se hyväntekijä sydämessään, ja tuntuu elävän muita auttaakseen, mutta ei se silti luottamustaan joka henkilölle jaa. Vaatii useamman kohtaamisen ja perinpohjaisen tuntemisen, että pääsee koiran ystäväksi, eikä moista tuntemusta aivan heti muodostu.
Ihmisomistuksessa olleelta vanhukselta löytyy jonkin verran sellaista itsestäänselvää kunnioituksentunnetta, jonka se kohdistaa automaattisesti oman laumansa johtajaan ja muihin ylempiarvoisiinsa. Koira on tottunut olemaan nöyrä palvelija, eikä se oikeastaan nää tätä piirrettä itsessään mitenkään huonona. Se ei kuitenkaan suostu alistumaan omasta mielestään vääriä metodeja käyttäville johtajille, vaan alkaa siinä vaiheessa kyllä elää itselleen ja omille mielipiteilleen. Tarvittaessa mummeli kuitenkin on teräksinen ja jopa auktoriteettinen tapaus joka voisi ottaa vaikka vastarintaliikkeen johdettavakseen, mutta mieluummin se on rauhanomainen sivustaseuraaja, eikä se edes pidä vallantunteesta.
Pentuihin collie suhtautuu kohtalaisen viileästi, ja saattaa hieman äristä mikäli kakara hirvittävän riehakas on. Nuorempiaan kohtaan pahantahtoinen se ei kuitenkaan missään nimessä ole, ja asiallisesta viileydestään huolimatta se suhtautuu keskenkasvuisiin hyvin lempeästi ja kärsivällisesti. Mikään sössöttävä ja lepertelevä mammarainen se ei ole, muttei myöskään paimentava, hyysäävä ja kiukkuinen holhooja. Kokeilunhaluisia ja riehakkaita teinejä Lessu ei oikein jaksa katsella, mutta ei se näitäkään kohtaan suoranaisesti ilkeä ole.
Afuelilainen on jokseenkin omanarvontuntoinen, muttei suoranaisesti ylpeä. Itseensä se suhtautuu hyvinkin realistisesti, vaikka ikäänsä pienesti häpeileekin, eikä siinä itsessään ole piirteitä, jotka sitä häiritsisivät. Koira ei hetkahda haukuista tai ronskeista kommenteista, lähinnä vain kohauttaa olkiaan ja hymähtää jonkun sysätessä pilkkasanoja sen niskoille. Se ei juuerikaan välitä siitä, millaisen kuvan se itsestään toisille antaa, vaikka yleensä pyrkiikin olemaan jokaiselle kohtalaisen mukava tuttavuus. Jos se ei kuitenkaan siinä pyrkimyksessään onnistu, vaan havaitsee, ettei siitä pidetä, ei sen nokka kauaa sen asian kanssa tuhise. Miten vain, onhan jokaisella edelleenkin oikeus ajatella kuten haluaa.
Elämään collie suhtautuu asenteella, jolle on ominaista olla huolehtimatta turhia, mutta ei sivuuttaa olemassa olemisen ikäviä puolia. Murehtia Lessu ei itse pahemmin jaksa, se pyrkii menemään täysillä kerallaan iloien mielentila, mutta se tietää myös suremisen merkityksen. Se ei siis koeta peitellä sitä, jos joku asia sitä harmittaa ja surettaa.
Lahkoon Lessiel suhtautuu varauksella, eikä se oikein pidä kyseisestä ryhmittymästä. Suvaitsevainen narttu ei kuitenkaan vieläkään tuomitse, voihan lahkolainenkin olla ihan tutustumisenarvoinen henkilö. Itsensä Lessu kuitenkin yrittää pitää mahdollisimman kaukana kyseisestä ryhmästä, collie kun ei voisi kuvitellakaan tekevänsä pahaa yhtään kenellekään, ellei ole pakko (ruokaa pitää kuitenkin hankkia). Sehän ei halua satuttaa edes kärpästä huvinvuoksi, ja sitä inhottaa ajatella Lahkoa uhrilahjoineen.
Lessu on keskikokoinen ja hyvärakenteinen collie. Sillä on suora, keskipitkä selkä ja hyvä ryhti. Koiran kasvot ovat colliemaisesti kapeat ja kuono suippo, mutta kärjestään hieman leveämpi kuin rodun edustajilla keskimäärin. Pohjaväriä hieman tummemman ruskeat korvat ovat pyöreäkärkisen kolmion mutoiset ja jonkin verran toivottua roikkuvammat, minkä lisäksi ne ovat kiinnittyneet hieman totuttua kauemmaksi toisistaan. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja ilmeikkäät, eikä ikä ole niitä samentanut. Tassut ovat kapeat ja sirot, ja niissä on harmaat anturat. Kynnet ovat vaaleat.
Hammaskalusto on koiran ikään nähden oikein hyväkuntoinen, vain hieman kulunut ja saanut pintaansa kellertävän värin, kuten normaalia on.
Väritykseltään narttu on trikkitekijäinen soopeli. Sen turkin pohjaväri on hitusen tummempi ja harmahtavampi ruskea, kuin soopelinruskea yleensä on, mutta täysin mustia karvoja koiralla on vain päänsä sivuilla kaulassa. Silmienympärykset ovat myös pigmentiltään hyvin tummat, ja silmäkulmasta lähtee kapea tumma viiva, joka yhdistyy kaulan mustiin alueisiin. Lessun kasvot ovat kokonaan ruskeat, kuin myös takaraivo ja niska. Kurkku on valkea, ja kaulassa on samanvärinen kaulus, joka on oikealta puolelta hieman leveämpi, kuin vasemmalta. Kaulus levittäytyy aina lapojen puoliväliin asti, etujalkojen ollessa kokonaan valkoiset. Siitä väri jatkuu tasaisesti vatsanalusta pitkin takajalkoihin, jotka nekin ovat kokonaan valkeat. Häntä on tasaisenruskea, mutta sen pää on niin ikään valkoinen.
Koiran varmimmaksi tuntomerkiksi voisi laskea sen huonokuntoiseksi menneen turkin. Pitkää karvaa on vapaana elellessä vaikea pitää puhtaana ja siistinä, ja ennen pitkää on Lessunkin turkki vanuttunut ja takkuuntunut vuosina, jotka se on viettänyt vapaana luonnossa. Sen turkki on ollut pituudeltaan aina kohtalaisen epätasainen - koiran kaula on kohtalaisen lyhytkarvainen (siltikin pidempikarvainen kuin lyhytkarvaisten collieiden kaulakarvat), mutta rinnan seutu on pidemmän karvan peitossa aina vatsaan asti, josta se on taas lyhempää. Etujalkojen karvalaskokset ylttävät vain hieman yli kyynerpään selvästi pitkinä, kunnes ne takkuuntuvat kutakuinkin jalkavarren puolivälistä ja sulautuvat osaksi lyhempää karvaa. Lessielin takajalkojen ja "alaselän" karvat ovat huomattavan pitkiä, mutta sojottavat takkuisina joka ilmansuuntaan. Hieman kaareutuva häntä on myös havaittavan pitkäkarvainen, mutta lähes täysin kalju pieneltä alueelta aivan kärjestään. Turkki on jo kauan ollut kohtalaisen huono kasvamaan tasaisesti, liekkö mistä johtuu. Koiran iho myös hilseilee hieman ja tapaa kutista, mistä varmaan osaksi johtuu karvan huonokuntoisuus. Mitään järin merkittävää tai tarttuvaa tämä ei kuitenkaan ole. Seurauksena tästä koiran turkissa on muutamia lähes kaljuja kohtia, esimerkiksi niskassa, oikealla kyljellä ja vasemmalla lavalla. Vasemman etujalan kyynerpään yläpuolella on myös arpeuma, joka tekee etujalan hitusen kipeäksi, muttei haittaavan voimakkaasti. Kurkussakin on hitusen tulehtunut nirhauma, joka ei kuitenkaan häiritse vanhusta millään tapaa. Kokonaisuudessaan koira näyttää siis perin rähjäiseltä tapaukselta, mutta fyysisiltä voimiltaan tämä on todella hyvässä kunnossa. Sen liikkeet ovat vaivattomat ja lennokkaat, askeleet matkaavoittavat, ja liikkuessaan Lessu hehkuu sitä terveyttä, joka sen turkilta puuttuu.
Kymmenisen vuotta sitten syntyi lyhytkarvaisia collieita kasvattavalle Fandemona's kennelille seitsenpäinen pentue. Pentue oli odotettu ja toivottu, ja iso osa pennuista oli jo alustavasti varattu. Kasvattaja päätti pitää yhden narttupennun itsellään, ja kotiin jääväksi hän päätti kauniin soopelivärin saaneen Lessielin. Kasvattajaa ei haitannut se, että pentu oli turkinpituudeltaan virheellinen yksilö, eikä tulisi tämän vuoksi näyttelyissä menestymään.
Vuoden vanhaksi Lessu kasvattajansa hoivissa varttui, kunnes sille tuli eteen kodinvaihto. Koira osoitti hyvin suurta paimennusalttiutta nuoruusvuosinaan, mutta kasvattaja, joka asui kaupungissa eikä omistanut autoa, ei kyennyt viemään kasvattiaan paimennuskokeisiin. Niinpä hän myi koiran eräälle hyvälle ystävälleen, joka asui maalla, ja oli lammaspaimenen tarpeessa vanhan saksanpaimenkoiransa, Millan, siirryttyä viettämään ansaittuja eläkepäiviä lähes kymmenvuotiaana. Lessu oli aluksi hämillään uudesta kodistaan ja kaipasi alkuperäisen omistajansa - ja kasvattajan kotiin jääneen äitinsä - perään, mutta ennen pitkää ikävä laantui ja lähestulkoon unohtui collien päästessä kirmailemaan laimpaiden perässä suurella laitumella. Siitä koira nautti silminnähden, ja se rakasti sitä, kun omistaja palkitsi sen kehuilla, ruualla ja yhteisillä hetkillä. Loppujen lopuksi narttu oppikin rakastamaan uutta omistajaansa jopa enemmän, kuin kasvattajaansa. Talvisin, kun lampaitten paimennus oli hieman kesää vähemmällä, pääsi collie kokeilemaan pienimuotoista vetokoiran roolia naapuruston koirakansan kanssa. Omistaja halusi pitää koiransa mahdollisimman hyväkuntoisena pitkän iän saavuttamiseksi, ja huolehti lähes fanaattisesti näiden liikunnantarpeesta.
Kun Lessu oli asunut maatilalla muutaman vuoden, osti sen omistaja toisen lyhytkarvaisen collien, Oliverin. Oliverin luonne vetosi Lessuun, ja kaksikko viihtyi keskenään jopa niin hyvin, että päätyivät perheenlisäystäkin hankkimaan.
Valitettavasti Oliverin elämä ei kuitenkaan ollut pitkä; pian pentujen aloitettua oma elämänsä, niiden isä joutui tappeluun toisen koiran kanssa, ja kuoli myöhemmin vammoihinsa.
Suru ei vielä siihenkään loppunut, sillä vain kuukautta myöhemmin vanha Milla siirtyi ajasta ikuisuuteen runsaan neljäntoista vuoden iässä.
Kun surut oltiin surtu, Lessu jatkoi paimenkoiran uraansa vielä muutaman vuoden, kunnes eräs onnettomuus katkaisi senkin ilon. Oli ennätyshelteinen ja kuiva heinäkuu, joka sytytti myös maatalon tuleen.
Lessu vietti kesäyöt mieluiten ulkona, ja niin oli nytkin. Narttu oli aina omannut kohtalaisen hyvät unenlahjat, joten kesti hetki, ennen kuin se haistoi savun ja heräsi, aavistaen jonkun olevan pielessä. Eläin valpastui oitis, syöksähti ulos kopistaan ja jäi haukkumaan talon pihamaalle, yrittäen herättää omistajansa. Liekit nuolivat tässä vaiheessa talon ulkohirsiä, joten sisällä oli toistaiseksi kohtalaisen turvallista. Ikkunat olivat kiinni, joten savu ei päässyt sisälle kuin ulko-oven alitse ja kuumenevan puun kautta. Palo kuitenkin eteni kuivuudesta johtuen lähes räjähdysmäisesti, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Eikä koiralla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin yrittää herättää lähipiiristä ihmisiä auttamaan: se ei voinut itse pelastaa omistajaansa liekeistä lukitun oven tukkiessa sen tien.
Hädässään koira juoksenteli talon ympärillä haukkuen ja ulisten, kuullen tulen rätinän lomitse heränneen ihmisen yskintää. Koiran ylläpitämä meteli herätti lopulta jonkun kutsumaan paikalle palokunnan ja ambulanssin, jotka eivät tullessaan tuhlanneet aikaa, mutta eivät päässeet syrjässä sijaitsevalle maatalolle tarvittavan ripeästi. Talo oli jo pahassa kunnossa, kun pelastajat saapuivat.
Savusukeltajien raivatessa tiensä palossa jo hieman haurastuneen oven läpi, oli koira ryntäämässä heidän mukaansa. Se kuitenkin otettiin kiinni, koska sukeltajat eivät kaivanneet piskiä jalkoihinsa pyörimään. Lessielin mielestä ikuisuudelta tuntuneen ajan ihmiset viettivät jo hiljalleen sammuvassa, savuavassa talossa - kunnes palasivat kantaen paareja. Koira havaitsi ihmisten olemuksesta asian olevan vakava, ja se olisi halunnut mennä katsomaan rakasta ihmistään. Sitä kuitenkin pidettiin voimakkaalla otteella kiinni, eikä koira päässyt ambulanssin luo ennen, kuin auto jo kiisi pillit soiden kohti sairaalaa. Siinä vaiheessa collie sai rimpuiltua itsensä vapaaksi ihmisen otteesta, ja lähti oitis juoksemaan ambulanssin perään. Vaan eipä se mitään hyödyttänyt, auto oli aivan liian nopea koiralle, joka savua hengitettyään horjui liikkeissään - joka oli jo juossut useita kymmeniä minuutteja palavan kotinsa ympärillä, miettien hädässään miten pelastaa rakkaimpansa. Tajuamattaan Lessu tuupertui tiedottomana ojaan.
Kun se heräsi - edelleen ojassa lojuen - oli jo päivä. Yön tapahtumat olivat edelleen selvässä muistissa, ja välittämättä hieman sekavasta olotilastaan, lähti koira jäljittämään ambulanssia. Se ei kuitenkaan onnistunut enää mokomasta vainua löytämään, eikä sillä ollut aavistustakaan sairaalan olinpaikasta. Surullisena se palasi entisen kotitalonsa hiiltyneille raunioille mietiskelemään, miten tästä eteenpäin. Autioituneella tontilla ei juurikaan ollut tekemistä, lampaatkin kun oli viety pois.
Pari päivää koira vain vaelteli paikassa, johon oli jäädäkseen juurtunut, vaikka muistot sen täällä viettämistä ihanista ajoista olivat haihtuneet savuna taivaan tuuliin. Se ei tosiaan tiennyt mitä tehdä, mutta sitten sen kysymyksiin vastattiin, kun kasvattaja palasi hakemaan sitä. Useita löytöeläinkoteja tuloksetta kaluttuaan nainen oli tullut ystävänsä talolle, ja sieltä hän löysikin etsimänsä. Jo ennen, kuin kasvattaja huomasi koiraa, koira huomasi hänet. Lessu, joka edelleen rakasti kasvattajaansa, oli ainoastaan iloinen ihmisen saapumisesta, ja juoksi innostuneesti haukahdellen tämän luo. Lämpimän jälleennäkemisen jälkeen kasvattaja vei koiran omaan kotiinsa, jossa narttu pääsi taas tervehtimään äitiään ja muutamaa muuta kasvattajan koirista. Hetken ajan collie luuli saavansa taas hetkeksi kuolleen onnellisuutensa takaisin, mutta sittemmin se sai huomata, että tämä ei ollut enää sen koti. Kasvattaja ei enää ollut sen ihminen, sen ihminen oli kuollut tulipalossa saamiinsa vammoihin. Niinpä se karkasi, vaikka se tunsi huonoa omatuntoa mokomasta teosta. Se tiesi, että sen kasvattaja rakasti sitä, mutta se ei vain tuntenut oloaan enää hyväksi synnyinkodissaan. Tosin, se ei tiennyt, tuntisiko missään muuallakaan. Sen oli silti yksinkertaisesti pakko lähteä muualle, olo edes yhden ihmisen kanssa teki sen liian levottomaksi.
Paettuaan, se kuljeskeli aikansa kaupungilla, vältellen ihmisiä, jottei sitä vain otettaisi kiinni ja sen vapautta vietäisi. Lähes kaksi vuotta se vain kuljeskeli päämäärättömästi, saaden reissuillaan hieman ihottumaakin, sekä hyvin huonokuntoisen turkin. Mutta eipä se sitä haitannut. Vaellellessaan paikasta toiseen, se sitten sattui erään lautan ja hyvän uintitaitonsa avustuksella Andriaanaan, jonne se päätti jäädä, ainakin toistaiseksi. Ainakaan saarella ei ollut ihmisiä muistuttamassa sitä menneisyydestään.
Saarelle tultuaan ja Carmikseen liityttyään, liikuskeli colliemummero laumansa Nuotiopaikan lähellä, ja tuli tavanneeksi Sunny(Piisamirotta > kawaii) -nimisen nuoren nartun, jonka kanssa se keskusteli aikansa. Sunnyn käytyä nukkumaan, jatkoi paimenkoira matkaansa, ja tapasi Virvan(kauno), joka oli pitkäkarvainen collie. Tämän kanssa vanhus tuli jutelleeksi yhtä sun toista Carmiksen niityllä, kuin myös metsästäneeksi Befalasin havumetsässä.
Virvan jälkeen narttu tapasi sosiaalisesti harjaantumattoman lahkolaisen, Mihein(Tucci), jonka kanssa pakeni sadetta Befalasin kalliomuodostelmalle
Tämän jälkeen Lessu tapasi Afuelin jäätiköllä kuljettuaan lauman alfan, japaninpystykorva Fealicyn(Tucci), jonka kanssa vietti lyhyen juttutuokion.
Afuelin mailta Lessu lähti etelää kohden, löytäen itsensä sittemmin yhteisten alueiden kallioilta, joilla myös Revontuli(Tintti > Kaamoksensusi) -niminen koirasusi lepäili. Kaksikko juitteli keskenään aikansa, kunnes Repo lähti etsimään puolisoaan Kajoa.
Revontulen positiivismielisen kohtaamisen jälkeen Lessu kohtasi ohimennen Senjiron(Kaamoksensusi), joka juuri sillä hetkellä pahoinpiteli pentua, joka oli sattunut olemaan ohikulkumatkalla ederan alueilla. Lessu pelasti pennun, joka myöhemmin kertoi nimekseen Bakoth(mie). Bakothin kanssa Lessu kulki Carmiksen vesiputoukselle "turvaan". Hetken kuluttua samalle paikalle sattui myös djalalaissusi Kisha(falaise). Kolmikko yöpyi vesiputouksella, ja tämän jälkeen Lessu opasti Kishan Bakothin kanssa Djalan maille.
Bakothin jo lähdettyä omille teilleen, Lessu sattui kulkemaan nuotiopaikalle, jonka luona kohtasi kaksi pennuistaan, Bastetin(minä) ja Sobekin(kawaii). Jälleennäkeminen oli iloinen, ja tapaamisesta Lessulle tarttui matkatoveriksi tyttärensä, joka sokeutensa takia ei pärjännyt yksin.
Lessun ja Cassien yhteinen matka jäi kuitenkin lyhyeksi toisen osapuolen paettua paikalta itsensä taakaksi koettuaan. Etsintämatkalla Lessu osui Afuelin maille ja noiden laumakokoukseen, jossa liittyi Afueliin.
Kokouksen jälkeenkin vanhus liikkui Afuelin mailla, kohdaten joella Illuminatin(Tintti), pahoja kokeneen susinartun. Parhaansa mukaan Lessu toista lohdutti, kunnes lähti taas etsimään Cassieta.
Lessun etsintäreissu ulottui Carmiksen nuotiopaikalle, jossa vanhus kohtasi toisen vanhempaan ikään ehtineen nartun, puolikuulaisen Belliksen(Zizuka). Vanhemman puoleiset nartut juttelivat keskenään puolisoidensa kuolemasta ja pennuistaan.
Belliksen luota lähdettyään, otti Lessu taas suunnakseen Afuelin maat ja kohtasi Kirosiiven(Zizuka) ja tämän mukanaan kuljettaman Enehran(Tucci). Kirosiipi lemppasi pennun Lessun luokse collien suostuttua urosta auttamaan Enan toimittamisessa Fealicylle.
Perhe
Äiti: Fandemona´s Royal Regina (- luultavasti kuollut vanhuuteen -)
Isä: Zeinthen Lord Serghei (- luultavasti kuollut vanhuuteen -)
Siskot: Fandemona's Lonelle (kuollut nuorena tapaturmaisesti), Fandemona's Laika (- ei tietoa -)
Veljet: Fandemona's Lureco (- ei tietoa -), Fandemona's Lombard (lopetettu parivuotiaana käytösongelmien vuoksi), Fandemona's Lacredi (- ei tietoa -), Fandemona's Lobo (- ei tietoa -)
Pennut: (synt. 5/2006) Fandemona's Anubis (tricolour uros, elossa [pina]), Fandemona's Isis (soopeli narttu, elossa), Fandemona's Tefnut (soopeli narttu, elossa [pina]), Fandemona's Sobek (tricolour uros, elossa), Fandemona's Bastet (tricolour narttu, elossa [pina]), Fandemona's Ra (uros, elossa [pina]) [isä Fallomes' Oliver (soopeli, kuollut)]
Turhaa tietoa:
- Lessu on rakkaimmasta pehmolelustani pohjattu hahmo. Tein siitä mahdollisimman paljon sen kaltaisen, millaiseksi olen vanhan pehmoystäväni kuvitellut, jos tämä olisi oikea koira. (Kuvia pehmo-Lessusta: 1, 2, 3.)
- Iän otin hahmolle myös sen mukaan, kuinka kauan Lessu-pehmo on minulla ollut. Pehmolelu täyttää tänävuonna yksitoista minun omistuksessani, mutta oikeasti se on jotakuinki kuusitoista vuotta vanha. Kuusitoista vaan on liian karski ikä villikoiraroolipelihahmolle, eh 8')
- Lapsen upealla mielikuvituksella, on Lessu-lelu kuviteltuine persoonineen osaksi Lassievaikutteinen, joten lassieutta on Lessun roolipelivariaatioonkin jonkin verran asetettu (nimi, esmes).
- Mie vähän pelkään, että miten tämän hahmon kanssa osaan toimia - se kun on vähän turhan kiltti ja iloinen persoona minun hahmokseni. Angstipaskana on vaikea pelata optimisteillä... Muuutta, aina voi yrittää.
- Lessu on iältään toisiksi vanhin tekemäni roolipelihahmo, ja kieltämättä otuksen ideakin on pörrännyt päässäni jo kauan ja kauemmin. (Käytännössä siitä asti, kun Lessu-pehmon sain, olen halunnut konkretisoida sen hahmoksi jollain lailla.)
- Hahmo on tietysti hyvin rakas, kuten suhteestani sen esikuvaan voi päätellä. (Lapsellinen olen, ja tapaan turhan kovaa kiintyä elottomiin asioihin, melkein siinä missä elollisiinkin.)
- Lessun piti alunperin olla lyhytkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien risteymä, mutta saatuani tietää pina (pitkäkarvainen nahka) -collieista, päätin tehdä Lessusta sellaisen. Mikään karvapuuhka kun ei ole rouva koskaan ollut, puolipitkäkarvaiseksi sen olen aina mieltänyt.
