Perustiedot

KUVA
Arvet

Lost are the lambs with no guiding light

Nimi: The Lost Sheep "Thelon" [Englanti: kadonnut/eksynyt lammas (viittaa kristinuskoon)]
Esittäytyy: "Olen yksi heistä, Kadonneista" on usein kuultu vastaus nimeä kysyttäessä. Esittäytyy hyvin harvoin kokonimellään, mutta joskus käyttää myös Thelonia.
Kutsutaan: Thelon, Lost, Sheep, Eksynyt/Kadonnut...
Skp: Naaras.
Laji/Rotu: Sekarotuinen koira. (Ei tarkkaa tietoa roduista, mutta luultavasti ainakin howavartia ja salukia, mahdollisesti myös kultaistanoutajaa.)
Ikä: Jotakuinkin kolmevuotias, ihmisittäin siis 27 -ikävuoden kieppeillä.
Lauma: Djala.
Lahkolaisuus: Ei kuulu, eikä tule kuulumaankaan.

Pelaaja: Saranna (Ihme.Ihmeinen[ääätshyy]gmail.com)
Pelipaikka: Andriaana

Luonne

Kadonneenakin tunnettu totesi kulkeneensa tarpeeksi pitkälle purosta, joten se pysähtyi ja antoi vammoilleen hetken levätä. Sykähdyttävän tummat silmät omaava koira nosti katseensa taivaalle, joka todellisuudessa oli lähes kokonaan havupuiden lehvistöjen peittämä, mutta jonka harmaaturkki itse näki verenpunaisena ja häilyvänä. Sen maailmassa puut eivät omistaneet lehtiä tai havuja, vaan olivat teräväpiirteisiä rankoja - joko lehdettömiä lehtipuita, tai maasta työntyviä seiväitä. Tosiasiassa päivä oli taittunut iltaan, mutta Sheepin houreiseen maailmaan se näkyi vain hieman totuttua tummemmalla punaisen värillä. Veri hallitsi tätä rinnakkaistodellisuutta, johon mustaharjaksisen uroksen kanssa tappeluun ajautuminen oli viittaan ja kasvoja peittävään harsoon sonnustautuneen nartun ajanut.
"Hei, vanha ystäväni... Sinä et olekaan tervehtinyt minua ikuisuuksiin", The Lost Sheep totesi vaisusti ympäristölleen, tunnottomalla, lähes painottomalla äänellään, välittämättä lainkaan kivistyksessä haavoittuneessa huulessaan. Sitten se painoi katseensa, ja jäi ontosti tuijottamaan maata.

Sanottakoon, että nimi "The Lost Sheep" kuvaa kantajaansa mainiosti. Thelon on jokseenkin outo, omaa rauhaansa arvostava olento, jonka mielipiteet saattavat eritä hyvinkin vahvasti niinsanotusti normaalien kanssaolijoitten aatoksista.
Se ei ole pahanilkinen, eikä se tahallaan ketään vahingoita niin henkisesti kuin fyysisestikään, mutta se pitää omien mielipiteidensä suoraa julkituomista itsestäänselvyytenä, joten on monesti onnistunut seuralaisiaan loukkaamaan. Välttyäkseen kahakoilta, se ei osaa tarpeeksi harkita sitä, mitä sanoo puhumaan innostuessaan. Tosin, normaaliin kaksintaisteluun johtavassa tilanteessa koira heilauttaa tuskin eväänsäkään puolustautumistaan ajatellen, vaan antaa itseään piestävän miten tykätään. Se on selvästi turtunut sekä fyysiselle, että henkiselle kivulle niissä määrin, ettei se edes välitä niistä tipan vertaa. Sen tunteista kertovat eleet ovat niin mitättömiä, että sen henkisen kuolleisuuden havainnollistaa äkkiä. Se ei koskaan harrasta tunteitten vääristämistä näyttelyllä tai patoamalla niitä jonnekin takaraivoon muilta piiloon - se on juuri sitä, mitä se antaa toisten olettaa. Sheep ei ole vähääkään jäykän tai pingottuneen oloinen, mutta omalla luontaisella tavallaan se on kolean tunnoton - riippuen siitä, miltä kantilta sitä katsoo. Jotkut näkevät Lostin hämärän olemuksen toisia syvemmin, jotkut erottavat sen käytöksestä ja katseesta surua ja kaukaista epätoivoa. Nämä tunteet tosin ovat melkoisen etäisiä jopa koiralle itselleen ja lähinnä jäännöksiä jostain kaukaisemmasta, Thelonin jo taakseen jättämästä. Mutta eipä silti, suru lienee yksi niistä harvoista tunteista joita se yhä pystyy käsittelemään ja itsekin itsestään tiedostamaan. Silminnähden masennukseen vajonnut ja synkkä persoona koira ainakin on, menneisyytensä pahoin haavoittama ja rankasti muokkaama. Se kärsii voimakkaasta luottamuksenpuutteesta, ja vaikka onkin henkisesti liian hajalla varsinaisesti pelätäkseen, se jollain tasolla kammoaa tietynoloisia tuttavuuksia, jotka jollain tapaa muistuttavat sitä menneisyytensä ikävimmistä ajoista. Melkoisen läheisyydenkammoinenkin se on ja vavahtaa kiireesti kauemmas, jos joku tuppaa liian lähelle (vaikka se ei sitten tee elettäkään puolustautuakseen kun seuralainen sattuu hyökkäämään).
Hiljainen koira on, mutta niissä tilanteissa, joissa kanssaolija on taisteluvalmis, se yrittää mahdollisesti sanoillaan kääntää toisen aikeet muualle. Thelonin sosiaalisissa taidoissa olisi kuitenkin roimasti parantamisen varaa - elihän se elämänsä alkuvuodet eristyksessä ilman kunnon sosialistisia kanssakäymisiä. Tämä puute teki Lostista jo alkuunsa hyvin hiljaisen ja sosiaalisesti pidattäytyväisen persoonan, jonka kuultiin puhuvan vain henkilöille, joista tämä oikeasti välitti. Sosiaalisten kykyjen epäkehittyneisyys yhdistettynä suorastaan sairaaseen menneisyyteen ei kuitenkaan koskaan ole tehnyt Lostista aggressiivista toisia kohtaan. Kokemansa pahan ansiosta se menetti osan tunnemaailmansa terveydestä, mutta aina tähän astikin sen moraalintaju on pysynyt terveenä - mikä sinänsä on yllättävää. Sillä olisi ainekset olla psykopaatti ja ties kuinka hullu, mutta sen henkinen vahvuus on ilmeisesti ollut hyvä kaikesta huolimatta. Se on pakostakin kärsinyt, mutta siitä huolimatta melko kiltti luonteeltaan, vaikkei termi nyt aivan pohjimmiltaan Thelonia kuvaamaan sovikaan. Se ei tahdo tahallansa muita satuttaa, eikä siitä irtoa pahaistakaan vastusta fyysisessä tappelussa ja sanasodassakin vain juuri ja juuri, mutta silti se pärjää elämässään - ilmeisesti sen takia, ettei loppujenlopuksi kerää puoleensa pahempia negatiivisia tunteita. Luotaantyöntävä se omalla tavallaan on kyllä, sitä ei ole kieltäminen, mutta vaaraksi se ei ole muille kuin itselleen.

Yleiskäytökseltään laumaton on jokseenkin häilähtelevä, olemukseltaan poissaoleva ja melko luotaantyöntävä. Se puhuu yleensä hieman kierrellen ja kaarrellen, sanoilla, jotka ovat tavallaan melko runollisia ja välillä menevät merkityksineen täysin ohi korvien. Sen puheissa on kuitenkin yleensä kovin suorasanainen viesti, jos sen vain oikein osaa tulkita. Se ei myöskään ihan aina ole reaalimaailman tavoitettavissa, vajoaa oman mielensä harhaisiin todellisuuksiin, jolloin se saattaa yksinkertaisesti unohtaa kanssaolijat ympäriltään, elleivät nämä käy päälle tai ala huutaa. Se ei myöskään välitä siitä, onko seuravassa vai yksin, joten välillä siihen voi olla vaikea saada mitään kontaktia, kun se vain houruilee omissa maailmoissaan. On myös mainittava, että seurassa tämä kovin hiljainen naaras saattaa harrastaa hyvinkin usein yksinpuhumista, eikä se suinkaan aina osoita sanojaan muille kuin itselleen silloinkaan, kun on jonkun tykönä.

Thelonin näkee yleisimmin liikuskelevan vain öisin. Se on melkoisen tottumaton auringonvaloon, eikä se oikeastaan edes siedä sitä saadessaan kirkkaudesta hyvinkin lyhyessä ajassa silmäkipuja ja päänsärkyä. Jos se sitten joskus harvoin sattuukin olemaan liikkeellä päiväsaikaan, on sen koko olemus huomattavasti kireämpi, mutta vieläkään sen käytös ei ole missään muodossa aggressiivista. Sheep on melkoisen hyvähermoinen ja kolean rauhallinen olento suurimman osan ajastaan, mutta valoisalla se saattaa olla hieman kiivaampi ja haastaa vahingossa riitaakin. Suhtautumistaan taisteluihin se ei kuitenkaan muuta vieläkään, vaan on yhäkin passiivinen ja suorastaan itsetuhoisen välinpitämätön. Yleisestikin ottaen naaras on tilanteesta juurikaan riippumatta sitä tyyppiä, joka paljon mieluummin 'väistää kuin jyrää', eikä se sinällään ole erityisen päättäväinen. Omista mielipiteistään se sen sijaan pitää kiinni vahvasti eikä suostu taipumaan henkisesti, vaikka alistuukin erittäin helposti ruumiilliselta puolelta.
Tunnekuolleisuudessaan koira ei pahemmin osaa pelätä, ei se kammoa kuolemaakaan - vaikkei myöskään suoranaisesti toivo sen kohdalleen vielä sattuvan. Tämän vuoksi se kuitenkin uskaltaa halveksua ja jopa vihata Lahkoa, vaikka onkin täysin tietoinen kyseisen ryhmittymän toiminnasta niskuroivia kohtaan. Juurikin jyrkkä ja ahdasmielinen toimintametodi on Sheepin mielestä tuomittavaa, mutta lisäksi se ei vain voi ymmärtää minkäänlaisia uskomuksia mistään ylemmistä voimista. Tämän vuoksi sen suhtautuminen oikeastaan kaikkiin uskontoihin on melkoisen nihkeää, jopa halveeraavaa. Koira ei kuitenkaan ole niin jyrkkämielinen, että yrittäisi puhdistaa kanssaolijoita näiden mahdollisesti kannattamista uskoista ja se jättääkin halveksuntansa luettavaksi vain suorista sanoistaan. Loppujenlopuksi se kovasti välttelee minkäänlaisten riitojen nostattamista, ja tuleekin aina sanoissaan painottaakseen omaa mielipidettään, josta kuulijan ei toki tarvitse perustaa pätkän vertaa. Pahemmin laumahenkeäkään ei koiran luonteesta löydy. Syrjäänvetäytyvä ja melkoisen välinpitämätön ylemmän tahon käskyjä kohtaan kun on, ei se ole oikein unelmalaumalainen. Ja se tietää sen hyvin itsekin, eikä se halua muuttaa asiaa mitenkään, vaikka nykyään laumaan kuuluukin.

Koira uskoo hyvinkin vahvasti todellisuutta heijastaviin rinnakkaistodellisuuksiin, eikä sen todellisuudentajussa näin ollen ole kehumista. Vaikka se suurimman osan ajastaan onkin kiinni totisimmassa todellisuudessa, se saattaa välistä eksyä omiin houreisiin maailmoihinsa. Ei Eksynyt koskaan hukkaa reaalimaailmaa ympäriltään kokonaan, mutta toisinaan miljöö saa sen silmissä hyvinkin erilaisen ulkomuodon. Rinnakkaistodellisuuksien ilmeneminen on täysin sattumanvaraista, ne kumpuilevat jostain koiran alitajunnan syövereistä ilman erikoisia ärsykkeitä.
> Yksi ilmenee täysin palaneena, hornankatkuisena atmosfäärinä, jossa kanssaolijat ovat saaneet zombimaisen olomuodon. Vesi on värjäytynyt synkkään punaan verestä ja kesäisimmätkin lehtipuut ovat pystyynkuolleita rankoja tai maasta esiin työntyviä seiväitä (joissa toisinaan esiintyy roikkumassa lävistettyjä ruumiita, puidenoksilla mahdollisesti hirtettyjä lintuja). Taivas helottaa punaisuuttaan ja aurinko on vain häilyvä, kirkkaanpunainen pallo. Huolimatta pelottavista elementeistään ja Lostin henkilökohtaisista, perin kivuliaista muistoista, se ei pelkää tätä todellisuutta - jollain kierotuneella tavalla jopa pitää siitä. Tämä todellisuus vaikuttaa sen käytökseen kuitenkin sillä tapaa, että tänne eksyessään se samaan aikaan on syvemmässä horroksessa kuin normaalisti, ollen kuitenkin tietyllä tapaa paljon tarkkaavaisempi ympäristöstään, jolloin siihen saa kontaktin jonkin verran normaalia helpommin. Tällöin se on myös puheliaampi, joskin samalla (pahaa tarkoittamattaan) pisteliään sarkastinen sanoiltaan ja mahdollisesti käytökseltäänkin. Pelottavaksi sitä voisi luonnehtia myös, houreseen olemukseen kun lisätään vielä silmien totaalikuollut ja värähtämätön katse.
>> Toinen rinnakkaistodellisuus on periaatteessa melko samanlainen verrattaessa ensimmäiseen, mutta värimaailmaltaan synkempi ja harmaampi. Taivaalta sataa hiljaksiin lunta ja maa on routainen, mutta varsinaista lumihankea ei ole (vaikka satuttaisiinkin kuljeksimaan Afuelin alueella). Puut, olivatpa niiden lehvästöt lehtiä tai havuja, ovat pystyynkuolleita rankoja, joiden runko on kuurasta vaaleanharmahtavansinervä, tai lähestulkoon musta kuin sateen jäljiltä. Tässä maailmassa pystysuorat muodot ovat yleensä vähän vähämmän suoria, mikä aiheuttaa sen, että esimerkiksi talojen seinät ovat vinoja ja jotenkin ylikorostettuja, kuin perspektiiveillä leikkivässä maalauksessa. Muodot saattavat myös huojua ja häilähdellä, näyttää hetken siltä, kuin ne kaatuisivat päälle, tai liikkuisivat kauemmas. Kanssaolijat pitävät olemuksensa käytännössä samanmoisina, kuin todellisuudessa ovatkin, mutta saattavat olla hieman aavemaisia. Tähän houremaailmaansa Lost suhtautuu hieman "pelokkaammin" kuin ensiksimainittuun, häilyvät muodot kun onnistuvat sitä ahdistamaan.
(>>> Keksin mukaan varmaankin myös kolmannen rinnakkaistodellisuuden, joka syntyy joidenkin pelitapahtumien ärsykkeistä.)

Vaikka Sheepin sosialistiset ongelmat näennäisen pahoja ovatkin yhdistettynä tunneongelmiin, ei se ole henkisesti niin vaivainen, ettei kykenisi enää kenestäkään välittämään. Kyllä sen kanssa on mahdollisuus ystävystyä kärsivällisellä ja rauhanomaisella käytöksellä, joskin on eri asia, onko sen luottamuksen puolelleen taisteleminen ihan kaiken sen vaivan arvoista. Loppujenlopuksi melkoisen erakkomainen koira kun ei ole se ihan kaikkein antoisin ystävä, eikä sen käytös pahemmin edes muutu niitten edessä, joista se oikeasti välittää. Rakkaus ja sitoutuminenkin on melkoisen kaukainen ajatus. Ei koiraa kiinnosta tipan vertaa niin sanottu 'uuden elämän aloitus', eikä se kuollakseenkaan halua omia pentuja, koska tietää ettei olisi oikeaoppinen huoltaja. Siitä huolimatta siitä voi havaita tiettyä lempeyttä ja avoimuutta pentuja kohtaan, ei se suinkaan noita vihaa. Vastuu on lähinnä sellainen, jota se ei oikein osaa käsittää, ja siksipä se pyrkiikin pitäytymään mahdollisimman kaukana moisesta.

Ulkomuoto

Säkäkorkeus n. 65 cm, paino suurinpiirtein 28 kiloa.

Rakenne ja olemus:
Rakenteeltaan Thelon on sopusuhtainen, mutta hieman hintelä. Lihasmassa on melko puutteellista, djalalainen kun kuluttaa aikaansa useimmiten paikoillaan pysyen, eikä suinkaan joka paikkaan säntäilemällä kuten moni lajitovereistaan. Sen nivelissäkään tuskin on kehumista ja koira on melko huonokuntoinen, joten rasittuu helposti. Sen luut ovat kehittyneet hieman puutteellisesti vitamiininpuutteesta johtuen, joten se on melko altis murtumille. Ylipitkät korvat ovat lupat ja kärjistään pidempikarvaiset. Suorana takana kannettu häntä on melko pitkä ja kaartuu päästään silmukalle. Pitkäkyntiset tassut ovat kapeat, mutta suurehkot.
Painonsa puolesta narttu on luokiteltavissa alipainoiseksi, mutta sairaalloisen laiha Sheep ei ole, kiitos vähäistä energiankulutusta suosivan elämäntyylinsä.

Eksynyt kulkee yleensä huonoryhtisesti hieman kyyryssä laahustavin askelin, mutta liikkeissään se osaa olla tarvittaessa myös nopea. Olemukseltaan se on aika rähjäisen ja vaivaisen oloinen, eikä sitä olekaan hyvästä terveydenlaadusta kehuminen.

Väritys ja turkki:
Pääväriltään The Lost Sheep on tylsän pölynharmaa, eikä sen turkissa ole juurikaan kuvioita. Silmänympärykset ovat vähän pääväriä tummemmalla harmaalla korostetut, samoten kuin otsa, niska, osa selkää ja hännänpää. Kuonosta löytyy vaaleampaa harmaata, joka jatkuu alaleukaa pitkin aina kaulalle ja siitä rinnalle asti. Myös kaikkien neljän jalan varpaat ovat vaaleammanharmaat. Kuviot ovat symmetriset kummaltakin puolelta.

Turkki itsessään on puolipitkää, mutta ohutta, lukuunottamatta kaulaa, selkää ja häntää.

Silmät:
Thelonin silmät ovat väriltään tummanharmaat, lähes mustat, ja niissä on lasittunut kiilto. Muodoltaan ne ovat koiramaisen pyöreähköt, ja niissä on väsynyt, joskin myös haikea, ilme.

Härpäkkeet:
Kaikkein mainittavimmaksi ja huomiotaherättävimmäksi piirteeksi Sheepin ulkonäössä voisi laskea ohuen harsokankaan, joka peittää sen päätä ja niskaa, sekä melko ohutta kangasta olevan harmaan viitan, joka on kiinnitetty narulla sen kaulan ympärille. Viitta on hyväkuntoinen, mitä nyt hieman rispaantunut lieppeiltään, kasvoja verhoava harsokangas sen sijaan on huonokuntoista ja reikiintynyttä.

Toinen huomioitavampi piirre on ase, jota koira kantaa muutaman, viitan alitse sen ruumiin ympärille kiedotun, nahkalenkin varassa kyljellään roikkumassa. Lenkit työntyvät ulos viittaan tehdyistä muutamasta reiästä. Itse ase muistuttaa paimensauvan ja sirpin risteymää. Sen varsiosa on pitkä ja valmistettu tukevasta puusta, johon on upotettu koukkumainen teräosa. Vaikka ase voisi olla tehokas puolustuskäytössä, Thelon käyttää sitä lähinnä apunaan metsästyksessä puutteellisen fyysisen kuntonsa vuoksi. Aseen varressa on myös narulla kiinnitettynä jo aikaa sitten sammunut, pallonmuotoinen lyhty, jonka ikkunaruudut ovat kellertävää lasia ja kehikko jotain metallia.

Vasemman etujalan ympärille on kiedottu muutama kierros paksua hamppuköyttä.

Menneisyys

Kun ajattelemme menneisyyttä, ei ole mikään ihme, että djalalainen on luonteeltaan mitä on. Sen jälkeen, kun koira hyvinkin nuoressa iässä joutui hyvästelemään pennun onnellisen elämän ja päätyi vangiksi keskitysleirin tapaiseen maanpäälliseen helvettiin, oli sen psyyke tuomittu kolhiintumaan. Se ei oikeastaan edes muista aikaansa ennen joutumistaan emotionaalisesti murhaavaan kidutuskammioon, muistaa vain, ettei koskaan tavannut isäänsä, joka kuoli Thelonin ollessa vasta muutaman viikon ikäinen. Se ei muista myöskään kolmea veljeään, joista yksi kuoli isän mukana, ja muut kaksi siinä rytäkässä, jossa se ja sen äiti kaapattiin. Heidät vietiin niin monen muun ohella muuan hylättyyn tehdasrakennukseen, jonka eräs kiero koiraeläinjoukko oli itselleen vallannut. Kaappaajat edustivat jotain löyhästi Lahkoa muistuttavaa järjestöä, joka toimintametodeiltaan oli - jos mahdollista - vieläkin raadollisempi. Oli kuten oli, Lost yhdisti tämän omaa paholaisherraansa palvovan vähemmistöuskon Lahkoon heti kun siitä Andriaanalle saavuttuaan kuuli.´
Kuten Andriaanalla mielipiteitä jakava vähemmistöryhmä, myös tämä Thelonin menneisyyden kolhuista vastuussa oleva uskontokunta, turvautui toimissaan ehtaan väkivaltaan pakkokäännytysten muodossa. Ja jos ei suostuttu, niin sitten kidutettiin rangaistuksen nimissä hengiltä perin epähygieenisissä ja huonoissa oloissa, varsinkin, jos vastaanpuskija edusti sitä niin sanotusti viehättävämpää ja fyysisesti hentoisempaa sukupuolta. Se kai on siis turhaa mainitakaan, että tämän joukon ylhäisimmät vastuuhenkilöt olivat urospuolisia, tiettyine tarpeineen... .- Alistusta, pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä kaikkine muotoineen, mikäs sen mukavampaa. Sheep kärsi omat oireensa pahoinpitelyistä, mutta pysyi suhteellisen tasapainoisena sen edun kautta, että sillä oli äiti, johon turvautua. Äiti, joka suojeli sitä hengellään ja otti vastaan monet tyttärelleen tarkoitetut ikävyydet. Monet muut olivat täysin yksin tuskansa kanssa, huusivat ja valittivat, rukoilivat apua, saaden vastaukseksi vain entistä aggressiivisempaa käytöstä. Niin monta elämää tuolla julmalla toiminnalla turhaan riistettiin, kunnes eräs toinen järjestö päätti pistää epäinhimilliselle sadismille lopun. Yllätyshyökkäyksen turvin osa pelastajista hyökkäsi toiminnan pyörittäjien kimppuun, toinen osa syöksyi evakuoimaan pahoinpideltyjä. Koska pelastajilla oli puolellaan ylivoima, tilanne oli melko nopeasti ohi. Ei ollut ongelma kuljettaa ulos suhteellisen suurta määrää näitä pahoinpideltyjä, sillä suuri osa näistä olivat kovin nöyrtyneitä ja tottelivat käskyjä haromatta juurikaan vastaan. Osa niistä taasen eivät suostuneet pelastajien vietäviksi, koska pelkäsivät liikaa alistajiensa rangaistusta. Ne eivät uskoneet näiden kuolemaa, eivät uskoneet, että vapaus oli niiden ulottuvilla. Kaltoinkohdellut jaettiin raa'asti kahteen eri ryhmään - niihin, joilla oli vielä toivoa, ja niihin, jotka olivat liian vaikeita, jotta niitä olisi edes yritetty auttaa - sillä ei ollut täydellisellä inhimillisyydellä pyhitetty pelastajienkaan joukko. Tässä tilanteessa joutui Thelon eroon emostaan, joka nähtiin liian traumatisoituneena, jotta siitä koskaan mitään tulisi. Vaikka koira oli kovin järkyttynyt joutuessaan eroon tästä ainoasta tukipilaristaan, se oli liian maahanpoljettu, jotta se olisi kyennyt vastustelemaan. Se vietiin muiden ohella pelastajien kotikonnuille, jossa niille tarjottiin paremmat elinolot ja jotain terapiankaltaista. Vielä tässä vaiheessa päähenkilömme oli suhteellisen hyvässä kunnossa henkisesti, ainakin siihen nähden, mitä se oli joutunut kokemaan. Ehkä se oli tavallaan vähän liiankin hyvässä kunnossa, sillä turvapaikkaan päästyään sen äidin kohtalo alkoi vaivata sitä aivan yllättäen sellaisella voimalla, että sen oli loppujenlopuksi pakko tehdä edes jotain. Silloin se karkasi pelastajiltaan ja juoksi takaisin vankilalleen, etsiäkseen äitinsä. Sen lähtö kuitenkin huomattiin, ja sen perään lähdettiin, mutta hitusen liian myöhään. Lost ehti päämääräänsä, ja löysi jopa etsimänsäkin - kuolleena. Rakkaan äidin ruumis lojui lahdattuna verilammikossa, taistelutantereella, jossa makasi niin monta muutakin kuollutta. Vanha tehdasrakennus oli syttynyt palamaan, ilmeisesti pelastajat olivat sen nurkissa lojuneet öljutynnyrit kaataneet ja sisältöineen sytyttäneet. Taivas oli lähes yhtä punainen, kuin maata tahraava veri. Puut paloivat ja maahan oli työnnetty seiväitä, joihin oli keihästetty muutama ruumis... Maailma pysähtyi kovia kokeneen koiran mielessä, eikä se reagoinut mitenkään, kun sen perään lähetetyt pelastajat ohjasivat sen taas turvapaikkaan. Sen verkkokalvoille oli piirtynyt ikuiseksi mielikuvaksi äidin ruumis, joka jatkoi kummitteluaan sille aina, kun Sheep sulki silmänsä ja koetti nukkua.
Muutaman päivän narttu vietti tilassa, jossa se oli vähällä aiheuttaa kuolemansa. Se meinattiin lukea osaksi niitä lopullisesti traumatisoituneita, mutta sen vointi koheni juuri, kun sen kuolemasta oli lähestulkoon päätetty varmaksi. Tämä muutos pelasti sen hengen, mutta sinetöi myös koiran kallossa iskostuneen päätöksen, että se jättäisi tämän paikan taakseen. Se yrittäisi elää huolimatta hieman yli kaksi vuotta kestäneestä kidutuksestaan, mutta tänne se ei aikoisi jäädä. Niinpä se pakeni turvapaikastaan yön turvin, alkutalvella, jolloin maahan satoi hiljaksiin pieniä lumihiutaleita. Hetken seikkailtuaan se päätyi erään lautan mukana merelle, ja rantautui Andriaanaan. Se liittyi ilman suurempaa miettimistä Djalaan, ihan vain jonkun laumanjäsenen ehdotuksesta.

Saarella

Thelonin ensimmäinen pidempiaikainen tuttavuus Andriaanalla oli Hekla(Saalistaja) -niminen nuori koirasusi. Kaksikko tapasi toisensa kylässä, ja Heklan pyynnöstä Thelon lävisti tämän toisen korvan, ja asetti tähän joukon ihmisten korvakoruja. Tämän jälkeen tiet erosivat, ja Thelon osui Ederan metsään, jossa tapasi ohimennen Kullan(Lara). Kulta neuvoi Thelonia poistumaan Ederan mailta, ja Eksynyt tekikin kuten oli toivottu, osuen seuraavaksi Befalasin joelle, ja Samuelin(Flam) luo. Lahkolaisuros ei jaksanut katsella oudohkosti käyttäytyvää narttua, vaan pieksi tämän huonohkoon kuntoon - mistä Sheep tosin tuskin välitti.
Hakattuna koira suuntasi syvemmälle havumetsään, tavaten siellä Leónin(kawaii). Hetken sanailtuaan kaksikko erosi, ja Thelon jatkoi matkaansa Djalan lehtimetsään, jossa kohtasikin muuan greyhoundin, Lokin(Hapro). Lokin kohtaamisen jälkeen Thelon palasi Djalan maille, kohdaten ladolla Meliora Sinisielun(LR). Juteltuaan jonkun aikaa. Meliora pyysi Thelonia ystäväkseen, ja yllättävää kyllä, harmaaturkki suostui. Tämän jälkeen Sinisielu lähti.
Seuraavaksi kulki djalalainen laumansa alueella olevassa lehtimetsässä, tullen ajatuksissaan ylittäneeksi Djalan ja Ederan rajan. Tästä syystä se sai kimppuunsa vartiokaartiin kuuluvan Senjiron(Kaamoksensusi), joka joutui raahaamaan harmaaturkin pois laumansa alueilta.

Muuta

Perhe:
Äiti: ? (Kuollut)
Isä: ? (Kuollut)
Sisarukset: Kolme veljeä (Kuolleet)

Suhteet:
Yliviivatut kuolleet/kadonneet
Tavatut: Hekla, Kulta, Samuel, Léon, Loki, Meliora
Pitää: Hekla, Meliora
Ei pidä: Samuel, Loki, Senjiro
Neutraali suhtautuminen: Léon, Kulta
Ystävät:
Viholliset: lahkolaiset
Puoliso:
Pennut:

Turhaa tietoa:
- Hahmon suunnittelu on aloitettu jo puolisen vuotta ennen hahmon käyttöönottoa.
- Ihan kiva hahmo, kun mineltä kysytään. Ei tosin onnistunut ehkä ihan niin hyvin, kuin oli tarkoitus, mutta kiva silti.
- Meikäläisen ihka ensimmäinen kokonaan luppakorvainen koirahahmo koko roolausajaltani.
- Alunperin Sheepin piti olla laumaton, mutta tein siitä loppujenlopuksi djalalaisen.
- Vaikutteita Theloniin on ulkonäön ja luonteen puolesta otettu Silent Hill -leffan Dahliasta, joskin tahattomasti. (Tajusin asian vasta lyötyäni hahmon ulkonäön ja luonteen lukkoon, enkä viitsinyt alkaa enää muokkaamaan. Mainitaan silti.)
- Hahmon ääninäyttelijäksi sopisi Mary Elizabeth McGlynn, joka on tunnettu Silent Hill -pelien muutaman laulupitoisen sountrackin laulajana.
- Tunnusbiisi voisi helposti olla vaikka Nightwishin Nemo, kun sanoitusta ajattelemme.