Ensimmäisenä kohdatessa kirjavasta huomaa, että sen mielenterveydenlaatu on vähän omanlaisensa. Se ei ehkä ole hyökkäämässä kenenkään kimppuun kättelyssä - ainakaan usein - mutta se tapaa toimia hieman häiritsevästi ja ehkä myös pahaa tarkoittamattaan tungettelevasti. Se suhtautuu uusiin tuttavuuksiin aluksi uteliaasti, mutta oltuaan saman tyypin seurassa ilman suurempia mielenkiinnonherättäjiä pidempään, se alkaa käydä hermostuneeksi ja arvaamattomammaksi.

Ei ole liioittelua sanoa Bakothia hulluksi. Kiitos epävakaan, ja suorastaan piinaavan kasvualustansa, on koira seonnut ihan aiheestakin. Vaikkei sekaverinen piski suinkaan pahantahtoinen ole lajitovereitaan kohtaan, se ei silti ole harmiton tapaus. Sillä on hillitsemätön pakkomielle pureskella kaikkea, minkä vuoksi se saattaa upottaa hampaansa ikävästi myös kanssaolijaansa. Se ei tunne huonoa omatuntoa, vaikka "purulelu" huutaisi suoraa kurkkua sen uhriksi jouduttuaan. Sen saa lopettamaan vain, kun takaisin puremalla tai lyömällä konkreettisesti osoittaa Bakothille sen tekevän epätoivotusti. Tällöin Bakoth sitten vetäytyy hyvinkin alistuneen oloisena, anellen seuralaiseltaan moneen otteeseen anteeksiantoa. Mutta eipähän se siitä opi, jos sille nyt sattuu antamaan anteeksi, se hyökkää puremaan taas sopivan tilaisuuden sattuessa - varsinkin, jos sen iholle tungetaan, se käy kiinni. Juuri mikään ei mene lahkolaiselle perille hyvällä, eikä juuri pahallakaan. Harl elää hetkessä eikä muistele ollutta ja mennyttä, ellei siihen ole jotain todella painavaa syytä. Eikä pelkkä huutaminen ja pieni pahoinpitely sellaiseksi syyksi riitä. Bakothia tosiaan täytyy käsitellä kovakouraisesti ja tiukkapipoisesti, jos sitä meinaa edes joten kuten saada kontrolliinsa. Nuorukainen ei kunnioita ketään, ja ainoa tapa saada se määräysvaltansa alaiseksi, on pelottaa sitä. Mikäli koira jotakuta tosissaan pelkää, se kyllä tottelee tätä ja pysyttelee mieluummin kaukana, eikä sille tule mieleenkään tehdä mitään, mikä voisi pelottavan olennon suututtaa.
Pakko-oireen vuoksi Bakothin tassut ja häntä ovat yleensä likaiset, veriset ja pureskellut, ja kovin kipeät. Se ei kuitenkaan valita, eikä edes välitä, mutta eipä siitä ole nopeasti kulkemaan, minkä lisäksi se on kovin altis erilaisille infektioille loikkiessaan mutarapakoissa parantumista yrittävistä haavoista huolimatta.

Aina ei itsensä mutustelu innosta, eikä siunaannu mahdollisuutta muidenkaan järsimiseen, jolloin koira purkaa pakkomielteisen pureskelu-intonsa pieneläimiin. Sen tiedetään repineen linnuilta siipiä irti, piennisäkkäiltä jalkoja ja häntiä tahi korvia - melkein mitä vaan, mistä sattuu sopivasti kiinni saamaan. Eikä se suinkaan vaivaudu saaliitaan tappamaan ennen kirurgisia raajanpoisto-operaatioitaan - se tykkää kuunnella, kun pienemmät vikisevät tai huutavat tuskaansa, ja vääntelehtivät verenhukassaan ja kuolonkouristuksissaan. Virnuillen ja nauraa kihertäen se tarkkailee uhrinsa kamppailua elämästä ja kuolemasta, repien sitten lopuksi runnotun eläimen kappaleiksi, sotkien maata, tassujaan ja kasvojaan sen verellä. Jollain tasolla se kyllä tietää, että on outoa ja epäsuotavaa tehdä näin, mutta ei se vaivaudu sitä ajattelemaan. Kaikki tämä on sille vain leikkiä, mutta myös tapa purkaa sisäistä ahdistuneisuutta ja stressiä.
Saadessaan jonkun aktiivisemmin vertavuotavan haavan, tapaa Bakoth sotkea vertaan samaan tapaan kasvoilleen ja ties minne.
Toisinaan jonkun pieneläimen omaan tapaansa lahdattuaan, se saattaa kannella tämän mätänevää ruumista mukanaan kuin pikkulapsi nukkeaan - käyttäytyenkin tätä kohtaan suojelevasti ja jopa rakastavasti. Kuolema on asia, joka kiehtoo Harlia aivan suunnattomissa määrin, ja siksi se ei välttele ruumiita missään muodossa. Ruumiisiin törmätessään se saattaa myös ottaa näistä jokusen "matkamuiston" - hauskan ruumiinosan, korun, hampaan tai kynnen tai jonkun sen sellaisen - mukaansa. Myös uni on kakaran mielestä erittäin viehättävä piirre - silloin on vähän kuten kuollut, muttei siltikään. Tosiasiassa bafalaslainen ei edes osaa kunnolla tunnistaa kuollutta nukkuvasta.
Vanhempana Validrom tulee myös olemaan erittäin viehtynyt suohon, jonka syövereistä voi toisinaan löytää suomuumioita. Näitä se kantelee erittäin ylpeänä ympäriinsä, eikä anna kenenkään koskea niihin - tarvittaessa puolustaa niitä aivan tarpeettoman fanaattisesti.

Stressi on melkoisen vahva termi Bakoth-Harlia kuvattaessa. Se on sisimmässään aivan yli-stressaantunut ja todella hermostunut, eikä sen käytös sen vuoksi ole aina millään tapaa johdonmukaista. Se saattaa vain sinkoilla paikasta toiseen, jahdata häntäänsä ja yrittää käytännössä mahdottomia temppuja, jotta sen energia purkautuisi jonnekin muualle, kuin stressin murehtimiseen. Jos sen käsketään olla aloillaan, ja todella osoitetaan, että nyt sitten olet aloillasi, se kyllä tottelee, mutta käy hyvin hermostuneeksi. Katse pälyilee siellä täällä, eikä se edes yritä keskittyä kanssaolijaansa millään tapaa. Tällöin se monesti hengittäääkin kovin kiivaasti ja kuuluvasti, kyyristelee ja koettaa olla mahdollisimman huomaamaton. Jos se ei saa purkaa energiaansa mihinkään, sen käytös muuttuu jopa psykedeelisen houreiseksi, eikä ole mikään ihme, vaikka se äitinsä tavoin alkaisi jonkinlaisia hallusinaatioitakin nähdä. Psykoosista se ei kärsi, mutta selvästi paranoidisempi persoona sillä on. Tämän vuoksi se ei erota harhojaan konkreettisina, se on vain näkevinään sitä ja tätä siellä ja täällä, eivätkä nämä näyt käy sen todellisuudentajua suuresti muokkaamaan. Ennen pitkää joutuminen aloilleen pakotetuksi ja näin ollen oman hermostuksensa ahdistamaksi, saattaa koira kuitenkin hermostua aivan hysteerisyyden partaalle. Se, missä moisen hysterian raja kulloinkin kulkee, on hyvin vaihtelevaa. Välillä Validrom sietää aloillaan oloa jopa useita tunteja, välillä se taasen menettää malttinsa vain muutamissa minuuteissa. Kun se kuitenkin malttinsa menettää, alkaa se hysteerisesti nauraa keuhkojensa pohjasta silmissään ehta hullunkiilto. Tällaiseen naurunpuuskaan voi törmätä myös silloin, kun Harl jostain syystä innostuu kunnolla, tai tuntee jotain erikoisen vahvaa mielihyvää. Sen koko laiha keho vapisee ja liikkeistä tulee kouristelevia. Kohtaus päättyy vasta, kun sen keuhkot väsyvät nauramiseen, mikä ei suinkaan aivan heti tapahdu.

Oikeastaan minkäänlaista moraalioppia ei ole Harlille siunattu, ja tämä näkyy sen käytöksestä välillä muullakin tapaa, kuin kanssaolijoiden järsimisellä ja pieneläinten teurastamisella. Vaikkei se olekaan pahantahtoinen, se on kuitenkin katumuksen kaltaisten tunteiden ulottumattomissa. Kuten äitinsäkään, se ei osaa moittia itseään tapettuaan jonkun - ei, vaikka joku sitä siitä kuinka sättisi. Se menee vain hämilleen, yleensä yrittää tuntea pahaa mieltä, muttei onnistu, ja turhaantuu. Ja turhaantuessaan Bakoth onkin sitten vähän ikävämpää seuraa - se huutaa lailla uhmaikäisen lapsen, eikä kuuntele. Yleensä se myös alkaa syyttää kanssaolijaansa itsensä hermostuttamisesta, ja väittää kiven kovaan, että sättijä haluaa vain kiusata sitä.
Pitkäpinnaisuus ei ole lainkaan kuvaava sana, kun vertailukohteena on Bakoth. Kuten aiemmasta voi päätellä, se kiivastuu ja menettää malttinsa kohtalaisen helposti, ja saattaa sen vuoksi haastella riitaa myös itseään huomattavasti isompien ja voimakkaampien kanssa. Todelliseen vaaraan joutuessaan se kuitenkin luikkii tiehensä uikuttaen ja häntä koipien välissä. Pinnan pituus on sekin päivästä riippuva tekijä - välillä se napsahtaa poikki pienimmästäkin ärsykkeestä, välillä kestää pidempään.

Huolimatta siitä, että piski on syntyjään lahkolainen, se ei ole järin fanaattinen uskossaan Herraan. Bakoth on järjenjuoksultaan hieman jälkeenjäänyt, eikä se juurikaan osaa käsitellä ylemmän voiman kaltaista, hieman epätodellista ilmentymää. Tiedostamattaan se kuitenkin tottelee Lahkon hengellistä johtohahmoa lähes joka päivä - sen pakkomielle pieneläinten lahtaamiseen kun juontaa juurensa Lahkon uhrimenoihin. Kenenkään käännyttämiseen siitä tuskin on, mutta varsinkin vanhemmalla iällä sen usko alkaa voimistua, jonka takia se alkaa kohtalaisen ahkerasti uhrailemaan eläväisiä Herralleen.
Lahkokieli ja yleiskieli ovat impulsiivisen pennun mielessä hieman liiaksikin toisiinsa kietoutuneet termit. Se ei osaa kunnolla eritellä, puhuuko lahkoa vai yleiskieltä, joten se toitottaa niitä monesti sekaisin. Se kuitenkin ymmärtää kumpaakin kieltä moitteettomasti - tai ainakin tuntee lausutut sanat, mutta on eri asia, ymmärtääkö se syvemmin niiden merkitystä.

Koiran rakenne on jokseenkin atleettinen, urheilijatyyppiä, mutta pentuna sen kunto on auttamattomasti kaukana rakenteen mahdollistamasta voimakkuudesta. Vielä keskenkasvuisena se on jokseenkin epäsopusuhtoisen, laihan ja romuluisen kyyristelijän näköinen, mutta iän myötä sen keho muuttuu sulokkaammaksi ja voimakkaammaksi. Sen tassut ovat suuret ja luisevat, ranteiden, kyynärien, polvien ja kintereiden luut näkyvät hyvin selvinä kovin ohuista jalkavarsista. Myös kylkiluut pilkottavat esiin naurettavan ohuen, silkkisen ja puolipitkän karvan alta. Bakothilla ei ole turkissaan juuri lainkaan pohjavillaa, joten sen laihuus pistää tämänkin takia voimakkaasti esille. Turkki on kihartuvaa etenkin rinnasta ja mahasta, kuin myös hännästä. Myös koiralle siunaantunut hyvin pitkä niskaharjas on lainehtiva. Väriltään se on siniharmaa, mutta siinä on myös vaaleampia raitoja niissä kohdin, missä turkin pohjaväri on mustan sijaan joku muu.
Kakaran korvat ovat puolipystyt, kuten isällään. Myös sen silmienväri on Samuelin peruja, nämä kun ovat kirkkaan verenpunaiset iirikseltään. Silmien pupillit reagoivat valoon ja pimeyteen hyvin herkästi: täydellisen aurinkoisella säällä pupilli on melkein huomaamaton, musta pilkku keskellä verenpunaa, kun taas pimeällä se laajenee niin isoksi, että peittää iiriksen melkein kokonaan. Pupillit suurenevat myös huomattavasti Bakothin innostuessa. Toisinaan niiden keskinäiset liikkeet ovat hetkellisesti eriävät, jolloin toinen pupilli saattaa olla suurehko, toisen ollessa aivan pieni. Silmät myös karsastavat jonkun verran, ja yhteisen motoriikan toimimattomuus on oiva piirre aiheuttamaan päänsärkyä.
Koiran turkin pohjaväri on samaa keskiruskeaa, kuin tämän isällä. Niskassaan sillä on musta läiskä, jonka "sisällä", niskan keskiosassa, on sinertävänharmaa, alaspäin suunnatun kolmion muotoinen läiskä, joka on vasemmalta puolelta kaulaa hieman kookkaampi, kuin oikealta. Mustaa kulkee myös koiran selässä, kutakuinkin lapojen puolivälistä alkaen. Tämä musta alue etenee koko selän mitalta, jakaantuen myös takajalkojen reisille, takasyrjille ja tassuille, sekä kattaen lähes koko matkan hännänjuuresta hännänpäähän. Hännän pää on valkoinen, joka taittuu tummahkoon harmaansiniseen ennen mustaa hännänselkää. Tätä samaa tummahkoa harmaansinistä on myös lähellä hännänjuurta kapeana rantuna, joka mukailee mustan selkämyksen rajoja. Ruskeaa pääväriä löytyy myös hännästä noin juuresta puoleenväliin, kunnes väri vaihtuu vaaleaksi harmaansiniseksi ennen valkeaa hännänpäätä. Hännän kuvioiden rajat ovat hieman rikkonaiset.
Myös etujaloissa on musta sukka, joka ylttää noin puoleen jalkavarteen asti. Etujaloissa on myös harmaanpunainen sukka, joka ylttää oikeassa raajassa vähän matkaa yli ranteen, mutta vasemmassa vastaajassa peittää vain varpaat ja käpälien takasyrjää noin ranteen mitalta. Vasemmassa takajalassa on vaalean harmaansininen kuvio, joka alkaa varpaiden yläosasta ja päättyy hieman ennen kinnertä.
Kyljillä, mustien ja ruskeiden alueiden rajalla on vaalean harmaansiniset kuviot, jotka ovat erilaiset kumminkin puolin.
Kuono on pääosaksi musta, ja siitä väri haarautuu kummankin silmän ympärille, ja siitä taas korvien kautta niskan mustaan alueeseen. Aivan korvien selkäpuolella on tumman harmaansiniset piirrot, ja korvien sisusta on harmahtavanruskea.
Suupielistä jakaantuu poskille mustat viirut, jotka leventävät lähes lähtemätöntä virnettä koiran kasvoilla. Bakothin alaleuassa ja oikealta puolelta katsottuna myös yläleuan huulessa, on ohuen piirron verran harmaanpunaista väriä, joka jatkaa mustien alueiden sisässä matkaa poskille. Otsa ja kuononselkä ovat tumman siniharmaat, joskin otsassa silmien lähellä on piirto vaalean siniharmaata. Tätä vaalean siniharmaata kulkee myös koiran silmäkulmilla, josta se kulkee kuonon mustia alueita myötäillen aina reunustamaan "virneviivoja", ja siitä sitten kurkun kohdalle, josta väri kapenee ohuemmaksi, noin eturintaan ylttäväksi, viiruksi. Kasvojen kuviot ovat lähes symmetriset kumminkin puolin kasvoja, mutta oikealla puolella mustat alueet ovat hieman laajemmat ja virnekuvio leveämpi, mutta myös lyhyempi.
Validromin eturinnasta kulkee vatsanalusta pitkin valkoista.
Etujalkojen kynnet ovat vaaleanpunertavat, takajaloista taasen vaaleanharmaat.

Väärällä jalalla alkanut, ja luultavasti myös synkällä tavalla loppuva, on Bakothin elämä. Se sai alkunsa niinkin nurjasti, kuin raiskauksesta. Vanhempien välillä ei ollut lainkaan rakkautta, ja ainoa, mikä sai nämä toisinaan ajautumaan yhteen, oli isän pakkomielteisyys äitiin. Ja tämä pakkomielteisyys oli sekin vain kieroa himoa hallita, ei mitään sen enempää: ei siis mikään ihanneympäristö kasvattaa pentuja. Jälkikasvulleen vanhemmat eivät olleet suoranaisesti ilkeitä, mutta väkevässä vihassaan Turmatar ei kyennyt hillitsemään tunteitaan, joten pennut tosiaan saivat huomata vanhempien suhteen olevan myrskyisä, yksipuolinen ja lähinnä tuskallinen. Kakaroiden huolto itsessään oli kuitenkin suhteellisen toimivaa, sillä kumpikin vanhemmista suhtautui pentuihin kohtalaisen hyvin, erinäisistä mentaliteettiongelmista huolimatta. Aito, lämmin rakkaus vain jäi täydellisesti puuttumaan, sillä vaikka emo pennuista pitikin, saattoi siitä myös huomata, että niiden läsnäolo oli sille suurimmaksi osaksi vain tuskaa ja ahdistusta. Hylkäämäänkään ei koira kuitenkaan hennonnut, ja kasvatti lapset silkasta vastuuntunnosta, vaikka tiesikin, että tietyllä taholla näille olisi ollut kaikkein armollisinta kuolla.
Arvatenkin ahdistuneena isänsä ja äitinsä huonoista väleistä, Bakoth lensi pesästä niinkin nopeasti, kuin vain suinkin saattoi. Silti se tietyllä taholla rakastaa vanhempiaan ja sisaruksiaan, vaikka se ei tunnevaimmaisuudessaan oikein tällaista tunnetta itsestään tiedosta. Kaiken lisäksi se myös pelkää perhettään enemmän kuin mitään, ja sitä ahdistaa suunnattomasti, jos se joutuu vielä tekemisiin vanhempiensa tai sisarustensa kanssa.

Ensimmäisenä perheensä luota lähdettyään Bakoth törmäsi Ragnarok Hallanhampaaseen(Saalistaja). Tämän jälkeen se kohtasi Charan(Neftichan), jonka kanssa tutkiskeli paikkoja Ederan kylässä. Aikansa yhdessä vietettyään kaksikon tiet erkanivat.
Seuraavaksi Bakoth otti suunnakseen Befalasin maat, mutta ei ehtinyt pois Ederan alueilta, ennen kuin tuli vartiokaartiin kuuluvan Senjiron(Kaamoksensusi) havaitsemaksi. Surussaan kylpevä uros hakkasi Bakothin pahaan kuntoon, ja olisi varmasti tappanutkin, ellei collievanhus Lessu(minun) olisi tullut väliin.
Lessun kanssa Bakoth suuntasi Carmiksen maille turvaan, ja vesiputouksella nämä kohtasivat Kishan(falaise). Jonkun aikaa kolmikko jutteli, kunnes nämä paneutuivat nukkumaan. Aamulla Lessu, Bakoth seuranaan, ohjasi djalalaisnartun laumansa maille.
Päädyttyään taas omille teilleen, Bakoth taiteili itsensä lahkolaisten laivalle, kohdaten eräässä hytissä Minnelin(Kirsikkasilmä). Kaksikko jutusteli jonkun aikaa, kunnes Bakoth lähti t Seuraavaksi otti pikkunarttu kohteekseen Befalasin suon, jolla se kohtasi Nayremin/Nimron(Swildy). Pentukaksikko osoittautui suoranaisiksi sielunsisaruksiksi, ja viettivät suolla oikein nauruhermoja työllistävää aikaa.
Seuraavaksi pentu löysi itsensä Djalan hiekkarannalta, missä kohtasi Cazadòrin(Sparrow). Tapaaminen jäi lyhyeksi, Cazan poistuttua paikalta ensin kalastettuaan itselleen ja Bakothille.
Kului jonkun aikaa, ennen kuin Bakoth jälleen kohtasi jonkun - tällä kertaa ederalaisen nimeltään Sorja(Tähdenlento) Carmiksen nuotiopaikalla. Bakoth äityi pureksimaan Sorja-rukkaa, ja susi häipyi paikalta soimaten Bakothia idiootiksi.
Kenties hieman Sorjan tapaamisesta vaivaantuneena kirjava oli pitkät ajat ilman kummoisempia kontakteja kehenkään. Sosialisoimattomuuskausi päättyi Befalasin niityllä, kun nuorukainen kohtasi Babacarin(Nameki). Tapaaminen kuitenkin päättyi melko lyhyeen.

Perhe:
Äiti, Pelko Turmatar (mie)
Isä, Samuel (Flam) (kadonnut)
Sisarukset, Harha (veli, Flam) (kadonnut), Meresger (sisko, narri) (kadonnut), Hurme (sisko, Swildy), Sezuan (veli, Mezzi) (kadonnut) ja Taram (veli, kawaii) (kadonnut)

Tiesitkö että?
- Bakothin suunnitelma on jo lähes kahden vuoden takainen, ja siitä alkaen hahmo on suhteellisen aktiivisesti kehittynyt päässäni.
- Ulkonäkö tuotti harmaita hiuksia, ennen kuin olin siihen tyytyväinen. (Tämä on sikäli hyvin harvinaista - yleensä hahmon ulkonäön muodostaminen ei aiheuta minulle juuri lainkaan ongelmia.)
- Itse tietojen kirjoitus oli melkoisen kivutonta, koska suunnitelma oli jo teoriassa valmiina pääni sisällä. (Ja ne osat, jotka eivät olleet valmiina, Bakoth kertoi minulle kun otin tehtäväkseni tietoja ottaa ylös.)

Yliviivatut kuolleet/kadonneet
Tavatut: Ragnarok Hallanhammas, Chara, Senjiro, Lessu, Kisha, Minnel, Nayrem/Nimro, Cazadòr, Sorja, Babacar, Burija, Mätiäinen
Pitää: Ragnarok, Chara, Lessu, Nayrem, Cazadòr
Ei pidä: Senjiro, Sorja, Burija
Neutraali suhtautuminen: Kisha, Minnel, Babacar, Mätiäinen
Ystävät: Nayrem/Nimro
Viholliset:
Puoliso:
Pennut: