Joukkohautaan

Turmatar

Nimi: Pelko Turmatar
Entinen nimi: Ronuwe
Ikä: 25 vuotias ihmisittäin, koirissa kolmen paikkeilla.
Sukupuoli: Naaras
Laji/Rotu: Sekarotuinen koira(belgianpaimenkoiraa, pitkäkarvaista collieta ja mahdollisesti jotakin vinttikoiraa).
Lauma: Befalas.
Lahkolaisuus Ei kuulu Lahkoon
Pelaaja Saranna(Ihme.Ihmeinen @ gmail. com[muista poistaa välit])
Pelipaikka Andriaana

U L K O N Ä K Ö

Säkäkorkeus ja Paino:
Säkä noin 73cm, paino ei tiedossa.

Olemus/rakenne:
Rakenteeltaan koira on siro ja sulavapiirteinen, enemmänkin laiha, kuin hoikka. Siltikin sen olemus on melko varma ja voimakas, mutta kuitenkin hyvin epäselvä. Luonne onkin periaatteessa aika sujut ulkonäön kanssa - olemuskin kun lähinnä ilmoittaa epäselvyyttä kummallisuutta.
Naaraan jalat ovat pitkät ja jäntevät, suhteellisen lihaksikkaatkin. Yleisestikin ruumis on hyvännäköinen, virtaviivainen ja sopusuhtoinen korostettuna juuri sopivalla määrällä lihaksia. Kasvot ovat kapeat ja suoraansanottuna luisevat, tämän takia silmät näyttävät olevan normaalia syvemmällä kuopissaan, ja sitähän ne ovatkin. Häntä on pitkä ja tuuheaturkkinen, ja koiran turkki yleisestikin on puolipitkää.

Väritys/turkki:
Turmattaren turkin pohjaväri on syvänmusta, ja musta onkin päävärinä tuon ruumiissa. Etujaloissa on melkein valkoiset, todella vaalean harmaansiniset sukat, kuten takajaloissakin. Vasemman etujalan varpaat ovat harmaansävyisen, tummanpunaisen väriset, samoten kuin oikean takajalan varpaat. Samaa punaista väriä on hännänpäässä ja koiran otsasta, sekä niskasta maata kohti riippuvan harjaksen latvoissa. Vaaleampaa harmaansinistä löytyy kasvoista, sekä hännästä. Rintäkehän alueella ja hännässä on myös tummempaa harmaansinistä.
Koiran turkki on melkolailla puolipitkää. Se on hyvin lyhyttä, mutta toki tiheää ja tuuheaa, selästä, kyljiltä, kasvoista(tuuheita poskikarvoja lukuunottamatta) ja jalkojen etuosasta. Rinnan seutuvilla ja jalkojen takasyrjillä karva puolestaan on pidempää. Myös häntä on tuuheakarvainen, ja siinä oleva turkitus on paljolti pidempää, kuin missään muualla kehossa. Turkki on jokseenkin rasvainen, eikä tämän takia kiillä juuri ollenkaan.

Silmät:
Kirkkaan vaaleansiniset silmät näyttävät tietyssä valossa kokonaan valkoisilta. On oletettavaa, että ne ovat osaksi pigmentittömät herasilmät. Vasen silmä on kokonaan vaaleansininen, mutta oikeassa(jonka päällä koiran pitkä otsaharhas on) on ruskea pigmenttiläiskä. Silmien pupillit ovat pienehköt.
Pelon katse on ilmeetön ja tuijottava, edes sen silmistä ei näy minkäänlaisia tunteita juuri koskaan.

Arvet/koristukset:
Koiran kehossa ei ole muita arpia, kuin yksi syvä arpeuma kurkun kohdalla. Laajamittainen haava kiertää lähes koko kaulan ympäri. Minkäänlaisia koruja tai muita somisteita Pelko ei omista.

L U O N N E

Menneisyytensä nurjien tapahtumien vuoksi Turman ajatusmaailma on jokseenkin vinksahtanut, eikä ole aiheetonta sanoa, että se olisi mielenvikainen. Naaras on ailahtelevainen ja epävakaa käytökseltään, eikä sen aikeita pysty millään lukemaan sen kehosta tahi silmistä.

Vaikkei Turmatar enää itsekään sitä tiedä, perustuu lähestulkoon jokainen sen tekemä teko pelkoon, jota se on tuntenut mielessään. Naaras ei enää tiedä pelkäävänsä maailmaa, ei osaa kertoa edes itselleen, mistä sen ailahtelevainen käytös oikeasti johtuu, sillä nyttemmin pelko on levinnyt lähinnä alitajunnalliseksi tuntemukseksi. On totta, että pelko on luonut koiran mieleen niinsanotuksi puolustukseksi vainoharhaisuuden, joka sittemmin on muuttunut lieväksi skitsofreniaksi. Näinollen todellisuus voi helpostikin sekottua kuvitelmaan, jos tilanne vain sattuu olemaan otollinen. Ei ole lainkaan epätavallista, että ystävälliseksi tarkoitettu käytös sekoittuu koiran mielessä uhkaavuudeksi aistiharhojen tuodessa oma panoksensa peliin. Tässä tapauksessa alitajunnallinen pelontunne tuo muassaan aggressiivisuuden ja itsesuojeluvaiston lamaannuksen sijaan, joten Turma voi seuralaiselleen täysin tuntemattomasta syystä hyökätä päin näköä. Hyökkäysvaiheessa joku koiran mielessä napsahtaa pahemman kerran, ja arkuus muuttuukin silkaksi vihaksi ja verenhimoksi.

Taisteluissa koira käyttäytyy perin täsmällisesti, se ei irrota ajatuksia tästä tilanteesta vaikka vastapuoli mitä yrittäisikin. Se ei kiinnitä mitään huomiota ympäristöön tai puheeseen, ei mihinkään muuhun, kuin taistelutoverinsa liikkeisiin ja tekoihin. Keskittyessään vain yhteen asiaan - hengissä selviämiseen - se unohtaa pelkonsa, ja on näinollen harhojen ulottumattomissa. Turma tähtää aina valtimoihin ja silmiin, pyrkien joko vuodattamaan toisen ruumiin kuiviin suoralta kädeltä, tai sokeuttaa tuon ensin. Voisi sanoa, että koira toimii koneen tavoin taisteluun joutuessaan. Se olisikin kaiketi erittäin haastava vastustaja, ellei se hengitysongelmiensa(ks. kohta fyysistä) takia hengästyisi niin nopeasti. Koira on ketterä ja pyrkii nopeisiin iskuihin saadakseen taistelun äkkiä pois altaan, ennen, kuin hengenahdistus puuttuu peliin miinustaen selviytymismahdollisuuksia omalta osaltaan hyvinkin suuresti. Sen verran tunneköyhä koirasta on myös tullut, että se ei osaa tuntea katumusta. Ei niin vähääkään mielipahaa, jos se tappaa oman tassunsa kautta jonkun toisen aikuisen. Eikä se edes tiedä, että tämä on jollainlailla mielenvikaista. Se luulee, ettei mitään katumuksen kaltaista tunnetta kenenkään sydämissä olekaan.

Jos tapaaminen kuitenkin jatkuu ilman harha-aistimuksia ja seuralainenkin on mukavanoloinen, ei Pelosta ole mitään vaaraa kellekään. Naaras tosin on lähes mykkä, ja monien mielestä muutenkin outo, joten se saa usein hyvinkin tehokkaasti häädettyä muut luotaan ilmankin minkäänlaista aggressiivisuuteen viittaavaa käytöstä. Jos joku kuitenkin uhraisi sille aikaa ja olisi koiralle ystävä, voisi helpostikin huomata, että Turma on muutakin kuin vain outo, hiljainen ja ailahtelevainen persoona. Ystävilleen se on lojaali ja suojelevainen, perin mukava persoona, vaikkei se paljoa puheliaammaksi muutukaan. Oikeasti naaras hakeekin monilta vain hyväksyntää ja ystävällisyyttä sen sijaan, että sille naurettaisiin ja sen kimppuun hyökättäisiin. Pelontunne Turman mielessä johtuukin suuresti yksinäisyydestä ja torjutuksi tulemisesta. Kovin sosiaalinen persoona koira ei kuitenkaan ole. Se viihtyy ihan hyvin yksinkin, mutta elämä ilman ystävän ystävää on kuitenkin hyvin onnetonta ja tyhjää.

Menetettyään menneisyydessään omat pentunsa, on Turmasta tullut hyvin suojelevainen nuorempiaan kohtaan. Se ei koskaan ole pennuille ailahtelevainen kuten se aikuisille saattaa olla, eikä nuorukaisten suinkaan tarvitse pelätä naarasta. Koira menee poikkeusetta auttamaan, jos näkee pentuiässä olevan jonkinasteen liemessä, ei pelkää tappaa pelastaakseen jonkun nuorempansa hengen. Se pyrkii myös auttaman eksyneet pennut kotiinsa tarpeen vaatiessa, suojellen noita vaikka useiden päivien ajan jos niikseen on tarvis. Omia pentuja naaras ei siitä huolimatta halua - se ei usko rakkauden kaltaisiin tunteisiin enää tätä nykyä, eikä se halua pentuja kuin aidon rakkauden tuotoksena. Itse se ei enää aitoa rakkautta osaa tuntea, vainoharhaisuus ja luottamuksenpuute kun saa sen helposti luulemaan jotain olematonta siitä, joka oikeasti vain rakastaisi koiraa. Jos naaras ystäviä itselleen saisikin, se joutuisi nopeasti huomaamaan, että aistiharhat tuovat tähänkin oman mausteensa. Mitä enemmän koira on jonkun tietyn henkilön kanssa, sitä enemmän vainoharhaisuus ottaa tilaa. Voisi luulla, että luottamus korvaisi itsellään harhat, mutta asia oikeastaan on päin vastoin. Pelko saattaa alkaa epäillä ystäväänsä jostakin, mitä tuo ei ole edes tehnyt, joten useimmiten ystävyyssuhteet kariutuvat ajan kanssa, ja jälleen Turma on yksin. Se ei itse ymmärrä, että kiertää vain noidankehää halutessaan itselleen ystäviä, ei ymmärrä, että satuttaa itseään vain yhä enemmän ja enemmän hyväksyntää hakiessaan.

Laumaerot eivät ole Pelon ajatusmaailmassa kovin merkittäviä. Se ei käyttäydy vieraslaumalaisten tapauksessa mitenkään eri tavoin, kuin toisten Befalastenkaan, poikkeuksena tästä Edera, jonka jäseniin suhtautuu varauksella. Kuitenkin koira on hyvinkin laumauskollinen, ja tarpeen vaatiessa se kyllä antaa oman panoksensa Befalaksen puolesta. Kaiketi se myös käyttäytyy tasapainoisemmin laumatovereidensa kesken. Vaikka Turmatar hyvin hiljainen onkin, se haluaa jonkun henkilön tavatessaan ehdottomasti tietää tuon lauman, kysyy sitä tarpeen vaatiessa itsekin. Kiertelemättä se myös vastaa totuudella, jos joku siltä laumaa kysyisi.
Lahkolaisiin naaras suhtautuu melko välinpitämättömästi, mutta ei siltikään suostuisi liittymään tuohon joukkoon kuin välttämättömän pakon edessä.

Mitä tästä siis jää käteen? Epäselvä persoona, joka ei enää tunne maailmaa ympärillään, eikä osaa käsitellä tunteita. Jonka ainoa inhimillinen rakkaus kohdistuu suojelevana pentuihin. Jokainen saa vetää aivan omat johtopäätöksensä tästä maailman muokkaamasta persoonasta.

M E N N E I S Y Y S

Ranuwen pentuajoista ei ole mitään erikoista kerrottavaa. Se syntyi ihmisten piiriin ja Henry-niminen mies osti sen itselleen. Omistaja oli rakastava ja mukava, hoiti koiraa hyvin.
Kaikki kuintenkin kääntyi nurin niskoin Henryn isän kuoltua. Isä oli joutunut auto-onnettomuuteen ja päätynyt sairaalaan, kuollen sitten lääkärien tekemään huolimattomuusvirheeseen. Tapahtuma sai Henryn sulkeutumaan omaan suruunsa. Useita päiviä mies vain itki, kiinnittämättä huomiotaan mihinkään muuhun. Hänellä ei ollut juurikaan omaisia, äitikin oli kuollut jo muutama vuosi sitten, ja sukulaiset olivat teillä tietämättömillä, ystäviäkään ei ollut. Siksipä Henry ei voinut purkaa suruaan ihmiskontaktein, patoutti sen sisälleen, jolloin se myrkytti mielen. Hän ei vienyt Ranuwea ulos kuin kerran päivässä, laiminlöi koiran ruokintaa. Tämä oli tietenkin naaraallekin kova paikka, se ei halunnut häiritä omistajaansa liiaksi, mutta tavanomaisten rutiinien sortuminen sai sen hermostuneeksi. Turma purki hermostustaan useasti huonekaluihin, mikä sai omistajan raivon valtaan. Lopulta mies turhaantui koiraan, hylkäsi tuon ulos oman onnensa nojaan. Kotikoiran elämään tottuneena naaras ei osannut elää luonnon armoilla, se ei osannut metsästää taikka varoa luonnon vaaroja kunnolla. Se olisi epäilemättä kuollut parin päivän sisällä, ellei olisi törmännyt erääseen kulkukoiraurokseen, joka esittäytyi Carcioguleksi. Uros oli luonteeltaan perin mukava, tarjoutui auttamaan Ronuwea selviytymisessä. Carciogule opettikin naaraan metsästämään ja selviytymään luonnonvaroin. Kuin vahingossa kaksikon suhde syveni aina rakkaudeksikin asti, ja pian Turma odottikin jo kaksikon pentuja. Elämä tuntui hymyilevän, Turma oli nopeasti unohtanut hylkäämisestä koituneen surunsa, ja saihan se nyt muuta ajateltavaa pentujen kautta. Vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat, sillä yhtenä päivänä, vain alle viikko pentujen syntymän jälkeen, Carciogule katosi metsästämään lähdettyään. Ronuwe yritti turhaan etsiä urosta, siitä ei näkynyt enää jälkeäkään. Naaras tiesi, ettei se yksin saisi kasvatettua vielä kovin avuttomia pentujaan, ja se päätti turvautua vanhan ystävänsä, Henryn apuun. Koira ei voinut olla varma, ottaisiko ihminen sen enää vastaan, ainakaan, kun se toi mukanaan pennut. Äidinvaisto kuitenkin käski yrittää auttaa pentuja, jotka näyttivät olevan kuoleman omia. Turmatar majoittui entisen omistajansa omakotitalon terassille eräänä yönä, odottaen miestä herääväksi.
Surunsa takia seonnut ihminen ei kuitenkaan ollut tosiaankaan mielissään Turmattaren paluusta nähdessään koiran makaamassa terassillaan. Pennut saivat Henryn raivon vain kasvamaan entisestään. Napaten mukaansa terävän puukon ihminen suuntasi ulos, vielä nukkuvien koirien luo. Ronuwe heräsi nopeasti ihmisen saapumiseen, ja huomasi tehneensä virheen nähdessään raivosta hehkuvan ilmeen Henryn naamalla. Mitään ei ollut tehtävissä, kun ihminen tarttui itseään lähimpänä olevaan pentuun, tappaen sen raa'asti. Henryn teko sai Turman raivon valtaan, ja epäröimättä yleensä niin rauhallinen koira hyökkäsi miehen kimppuun. Ihminen oli kuitenkin nopeampi, sivalsi voimaa käyttäen syvän haavan naaraan kurkun kohdalle, ennenkuin tuo ehti tehdä minkäänlaista vahinkoa ihmiselle. Kaulassa ammottavasta haavasta pulppusi tasaisesti verta, ja verenhukka veikin pian koiran tajunnan. Niinä muutamanakymmenenä, epäselvänä sekuntina ennen tajunnan pimenemistä Turma saattoi kuitenkin kuulla pentujensa itkuisat uikutukset, haistaa veren kitkerän katkun ympärillään. Kun koira seuraavan kerran heräsi, se makasi sille itselleen aivan oudon saaren rantahiekalla. Hetken sekavia aatoksiaan mietittyään Pelko totesi, että Henry oli heittänyt sen mereen sen ollessa vielä tajuton. Hetken päättömästi harhailtuaan saarella koira liittyi Befalas-laumaan.

M U U T A

Fyysistä:
Turman kaulassa oleva syvä haava haittaa jonkinverran koiran hengitystä, mutta vielä enemmän puhumista. Naaraan hengitys on rahisevaa ja kuuluvaa. Saadakseen paremmin happea tuo joutuukin pitämään suutaan hivenen auki. Pelko ei kykene puhumaan kunnolla, vain yksittäisiä, lyhyitä sanoja tuon tiedetään lausuvan, ja niitäkin hyvin harvoin. Puheen tilalla onkin eräänlaista syvää, kuivaa korinaa. Koira ei mahda äänelle yhtään mitään, se tulee aina, kun tuo hengittää oikein syvään. Jostain syystä se saa myös paremmin henkeä pitäessään päätään hieman kallellaan. Sen on kuitenkin melkolailla pakko käännellä päätään useasti hengitysteiden auki pitämisen nimissä. Naaras myös hengästyy hyvin nopeasti, ja sen takia se tykkää edetä rauhallisesti paikasta toiseen kiirehtimättä turhia. Koira on kuitenkin tarpeen vaatiessa ketterä ja nopea, vaikkei pystykään kovin kauaa pitämään vauhtia yllä. Kurkun haava ei myöskään ole kunnolla arpeutunut, tuskin tulee koskaan kunnolla arpeutumaankaan. Siinä oleva rupi saattaa helposti ratketa, alkaa vuotaa verta. Jos Turma hengästyy liikaa, myös sen suusta alkaa vuotaa verta, mikä epäilemättä liittyy kurkun haavaan. Hengitysvaikeudet tuovat Turmattarelle suuria terveysriskejäkin, liika rasittuessaan hengitystiet suurinpiirtein tukkiutuvat sinne kasaantuvasta verestä, ja joskus se menettää tajuntansakin tämän johdosta.

Ääni
Befalaslaisen puheääni on hyvin karhea, korisee limaisuuttaan. Jos koiran aikeena on puhua kokonainen lause, se joutuu joka sanan(joskus joka tavunkin) välissä vetämään syvään henkeä, ja juuri sen takia se ei paljoa puhu.

Tiesitkö että?
- Hahmo suunniteltiin aika nopeasti(ainakin Sarannavauhtia ajatellen. 5h. kului tietojen kasaan saamiseen), mutta vaikuttaa inspaavalta.
- Saranna ei ollenkaan tykkää esittelyn teksteistä, ja saattaapi pistää koko höskän jossain vaiheessa uusiksi.
- Jos kopioit hahmoa, Saranna pudottaa päähäsi tonnin alasimen, buahah.

G A L L E R I A

Koodipohja © Curva Kuvat/Tekstit/ulkoasun muutokset & hahmo © Saranna