Menneisyytensä nurjien tapahtumien vuoksi Turman ajatusmaailma on jokseenkin vinksahtanut, eikä ole aiheetonta sanoa, että se olisi mielenvikainen. Naaras on ailahtelevainen ja epävakaa käytökseltään, eikä sen aikeita pysty millään lukemaan sen kehosta tahi silmistä.

Vaikkei Turmatar enää itsekään sitä tiedä, perustuu lähestulkoon jokainen sen tekemä teko pelkoon, jota se on tuntenut mielessään. Naaras ei enää tiedä pelkäävänsä maailmaa, ei osaa kertoa edes itselleen, mistä sen ailahtelevainen käytös oikeasti johtuu, sillä nyttemmin pelko on levinnyt lähinnä alitajunnalliseksi tuntemukseksi. On totta, että pelko on luonut koiran mieleen niinsanotuksi puolustukseksi vainoharhaisuuden, joka sittemmin on muuttunut lieväksi skitsofreniaksi. Näinollen todellisuus voi helpostikin sekottua kuvitelmaan, jos tilanne vain sattuu olemaan otollinen. Ei ole lainkaan epätavallista, että ystävälliseksi tarkoitettu käytös sekoittuu koiran mielessä uhkaavuudeksi aistiharhojen tuodessa oma panoksensa peliin. Tässä tapauksessa alitajunnallinen pelontunne tuo muassaan aggressiivisuuden ja itsesuojeluvaiston lamaannuksen sijaan, joten Turma voi seuralaiselleen täysin tuntemattomasta syystä hyökätä päin näköä. Hyökkäysvaiheessa joku koiran mielessä napsahtaa pahemman kerran, ja arkuus muuttuukin silkaksi vihaksi ja verenhimoksi.

Taisteluissa koira käyttäytyy perin täsmällisesti, se ei irrota ajatuksia tästä tilanteesta vaikka vastapuoli mitä yrittäisikin. Se ei kiinnitä mitään huomiota ympäristöön tai puheeseen, ei mihinkään muuhun, kuin taistelutoverinsa liikkeisiin ja tekoihin. Keskittyessään vain yhteen asiaan - hengissä selviämiseen - se unohtaa pelkonsa, ja on näinollen harhojen ulottumattomissa. Turma tähtää aina valtimoihin ja silmiin, pyrkien joko vuodattamaan toisen ruumiin kuiviin suoralta kädeltä, tai sokeuttaa tuon ensin. Voisi sanoa, että koira toimii koneen tavoin taisteluun joutuessaan. Se olisikin kaiketi erittäin haastava vastustaja, ellei se hengitysongelmiensa(ks. kohta fyysistä) takia hengästyisi niin nopeasti. Koira on ketterä ja pyrkii nopeisiin iskuihin saadakseen taistelun äkkiä pois altaan, ennen, kuin hengenahdistus puuttuu peliin miinustaen selviytymismahdollisuuksia omalta osaltaan hyvinkin suuresti. Sen verran tunneköyhä koirasta on myös tullut, että se ei osaa tuntea katumusta. Ei niin vähääkään mielipahaa, jos se tappaa oman tassunsa kautta jonkun toisen aikuisen. Eikä se edes tiedä, että tämä on jollainlailla mielenvikaista. Se luulee, ettei mitään katumuksen kaltaista tunnetta kenenkään sydämissä olekaan.

Jos tapaaminen kuitenkin jatkuu ilman harha-aistimuksia ja seuralainenkin on mukavanoloinen, ei Pelosta ole mitään vaaraa kellekään. Naaras tosin on lähes mykkä, ja monien mielestä muutenkin outo, joten se saa usein hyvinkin tehokkaasti häädettyä muut luotaan ilmankin minkäänlaista aggressiivisuuteen viittaavaa käytöstä. Jos joku kuitenkin uhraisi sille aikaa ja olisi koiralle ystävä, voisi helpostikin huomata, että Turma on muutakin kuin vain outo, hiljainen ja ailahtelevainen persoona. Ystävilleen se on lojaali ja suojelevainen, perin mukava persoona, vaikkei se paljoa puheliaammaksi muutukaan. Oikeasti naaras hakeekin monilta vain hyväksyntää ja ystävällisyyttä sen sijaan, että sille naurettaisiin ja sen kimppuun hyökättäisiin. Pelontunne Turman mielessä johtuukin suuresti yksinäisyydestä ja torjutuksi tulemisesta. Kovin sosiaalinen persoona koira ei kuitenkaan ole. Se viihtyy ihan hyvin yksinkin, mutta elämä ilman ystävän ystävää on kuitenkin hyvin onnetonta ja tyhjää.

Menetettyään menneisyydessään omat pentunsa, on Turmasta tullut hyvin suojelevainen nuorempiaan kohtaan. Se ei koskaan ole pennuille ailahtelevainen kuten se aikuisille saattaa olla, eikä nuorukaisten suinkaan tarvitse pelätä naarasta. Koira menee poikkeusetta auttamaan, jos näkee pentuiässä olevan jonkinasteen liemessä, ei pelkää tappaa pelastaakseen jonkun nuorempansa hengen. Se pyrkii myös auttaman eksyneet pennut kotiinsa tarpeen vaatiessa, suojellen noita vaikka useiden päivien ajan jos niikseen on tarvis. Omia pentuja naaras ei siitä huolimatta halua - se ei usko rakkauden kaltaisiin tunteisiin enää tätä nykyä, eikä se halua pentuja kuin aidon rakkauden tuotoksena. Itse se ei enää aitoa rakkautta osaa tuntea, vainoharhaisuus ja luottamuksenpuute kun saa sen helposti luulemaan jotain olematonta siitä, joka oikeasti vain rakastaisi koiraa. Jos naaras ystäviä itselleen saisikin, se joutuisi nopeasti huomaamaan, että aistiharhat tuovat tähänkin oman mausteensa. Mitä enemmän koira on jonkun tietyn henkilön kanssa, sitä enemmän vainoharhaisuus ottaa tilaa. Voisi luulla, että luottamus korvaisi itsellään harhat, mutta asia oikeastaan on päin vastoin. Pelko saattaa alkaa epäillä ystäväänsä jostakin, mitä tuo ei ole edes tehnyt, joten useimmiten ystävyyssuhteet kariutuvat ajan kanssa, ja jälleen Turma on yksin. Se ei itse ymmärrä, että kiertää vain noidankehää halutessaan itselleen ystäviä, ei ymmärrä, että satuttaa itseään vain yhä enemmän ja enemmän hyväksyntää hakiessaan.

Laumaerot eivät ole Pelon ajatusmaailmassa kovin merkittäviä. Se ei käyttäydy vieraslaumalaisten tapauksessa mitenkään eri tavoin, kuin toisten Befalastenkaan, poikkeuksena tästä Edera, jonka jäseniin suhtautuu varauksella. Kuitenkin koira on hyvinkin laumauskollinen, ja tarpeen vaatiessa se kyllä antaa oman panoksensa Befalaksen puolesta. Kaiketi se myös käyttäytyy tasapainoisemmin laumatovereidensa kesken. Vaikka Turmatar hyvin hiljainen onkin, se haluaa jonkun henkilön tavatessaan ehdottomasti tietää tuon lauman, kysyy sitä tarpeen vaatiessa itsekin. Kiertelemättä se myös vastaa totuudella, jos joku siltä laumaa kysyisi.

Mitä tästä siis jää käteen? Epäselvä persoona, joka ei enää tunne maailmaa ympärillään, eikä osaa käsitellä tunteita. Jonka ainoa inhimillinen rakkaus kohdistuu suojelevana pentuihin. Jokainen saa vetää aivan omat johtopäätöksensä tästä maailman muokkaamasta persoonasta.

Säkäkorkeus ja Paino:
Säkä noin 73cm, paino ei tiedossa.

Olemus/rakenne:
Rakenteeltaan koira on siro ja sulavapiirteinen, ja varmasti se olisi hyvin kauniskin, ellei nykyään näyttäisi niin riutuneelta ja olisi niin huomattavasti alipainoinen.
Naaraan jalat ovat pitkät ja jäntevät, kohtalaisen lihaksikkaat, mutta kuihtuneemmat kuin vielä jonkin aikaa sitten. Kasvot ovat kapeat ja luisevat, tämän takia silmät näyttävät olevan normaalia syvemmällä kuopissaan. Häntä on pitkä ja tuuheaturkkinen, ja koiran turkki yleisestikin on puolipitkää.

Väritys/turkki:
Turmattaren turkin pohjaväri on kulahtaneen musta, mutta sen turkissa on myös muunvärisiä kuvioita.
Etujaloissa on melkein valkoiset, todella vaalean harmaansiniset sukat, kuten takajaloissakin. Vasemman etujalan varpaat ovat harmaansävyisen, tummanpunaisen väriset, samoten kuin oikean takajalan varpaat. Samaa punaista väriä on hännänpäässä ja koiran otsasta, sekä niskasta maata kohti riippuvan harjaksen latvoissa. Vaaleampaa harmaansinistä löytyy myös kasvoista, sekä hännästä. Rintäkehän alueella ja hännässä on lisäksi tummempaa harmaansinistä.
Koiran turkki on melkolailla puolipitkää. Se on hyvin lyhyttä, mutta toki tiheää ja tuuheaa, selästä, kyljiltä, kasvoista(tuuheita poskikarvoja lukuunottamatta) ja jalkojen etuosasta. Rinnan seutuvilla ja jalkojen takasyrjillä karva puolestaan on pidempää. Myös häntä on tuuheakarvainen, ja siinä oleva turkitus on paljolti pidempää, kuin missään muualla kehossa. Turkki on jokseenkin rasvainen, eikä tämän takia kiillä juuri ollenkaan.

Silmät:
Kirkkaan vaaleansiniset silmät näyttävät tietyssä valossa kokonaan valkoisilta. On oletettavaa, että ne ovat osaksi pigmentittömät herasilmät. Vasen silmä on kokonaan vaaleansininen, mutta oikeassa(jonka päällä koiran pitkä otsaharhas on) on ruskea pigmenttiläiskä. Silmien pupillit ovat pienehköt.
Pelon katse on ilmeetön ja tuijottava, edes sen silmistä ei näy minkäänlaisia tunteita juuri koskaan.

Arvet/koristukset:
Koiran kehossa ei ole muita arpia, kuin yksi syvä arpeuma kurkun kohdalla. Laajamittainen haava kiertää lähes koko kaulan ympäri. Minkäänlaisia koruja tai muita somisteita Pelko ei omista.

Ronuwen pentuajoista ei ole mitään erikoista kerrottavaa. Se syntyi ihmisten piiriin ja Henry-niminen mies osti sen itselleen. Omistaja oli rakastava ja mukava, hoiti koiraa hyvin.
Kaikki kuintenkin kääntyi nurin niskoin Henryn isän kuoltua. Isä oli joutunut auto-onnettomuuteen ja päätynyt sairaalaan, kuollen sitten lääkärien tekemään huolimattomuusvirheeseen. Tapahtuma sai Henryn sulkeutumaan omaan suruunsa. Useita päiviä mies vain itki, kiinnittämättä huomiotaan mihinkään muuhun. Hänellä ei ollut juurikaan omaisia, äitikin oli kuollut jo muutama vuosi sitten, ja sukulaiset olivat teillä tietämättömillä, ystäviäkään ei ollut. Siksipä Henry ei voinut purkaa suruaan ihmiskontaktein, patoutti sen sisälleen, jolloin se myrkytti mielen. Hän ei vienyt Ronuwea ulos kuin kerran päivässä, laiminlöi koiran ruokintaa. Tämä oli tietenkin naaraallekin kova paikka, se ei halunnut häiritä omistajaansa liiaksi, mutta tavanomaisten rutiinien sortuminen sai sen hermostuneeksi. Turma purki hermostustaan useasti huonekaluihin, mikä sai omistajan raivon valtaan. Lopulta mies turhaantui koiraan, hylkäsi tuon ulos oman onnensa nojaan. Kotikoiran elämään tottuneena naaras ei osannut elää luonnon armoilla, se ei osannut metsästää taikka varoa luonnon vaaroja kunnolla. Se olisi epäilemättä kuollut parin päivän sisällä, ellei olisi törmännyt erääseen kulkukoiraurokseen, joka esittäytyi Carcioguleksi. Uros oli luonteeltaan perin mukava, tarjoutui auttamaan Ronuwea selviytymisessä. Carciogule opettikin naaraan metsästämään ja selviytymään luonnonvaroin. Kuin vahingossa kaksikon suhde syveni aina rakkaudeksikin asti, ja pian Turma odottikin jo kaksikon pentuja. Elämä tuntui hymyilevän, Turma oli nopeasti unohtanut hylkäämisestä koituneen surunsa, ja saihan se nyt muuta ajateltavaa pentujen kautta. Vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat, sillä yhtenä päivänä, vain alle viikko pentujen syntymän jälkeen, Carciogule katosi metsästämään lähdettyään. Ronuwe yritti turhaan etsiä urosta, siitä ei näkynyt enää jälkeäkään. Naaras tiesi, ettei se yksin saisi kasvatettua vielä kovin avuttomia pentujaan, ja se päätti turvautua vanhan ystävänsä, Henryn apuun. Koira ei voinut olla varma, ottaisiko ihminen sen enää vastaan, ainakaan, kun se toi mukanaan pennut. Äidinvaisto kuitenkin käski yrittää auttaa pentuja, jotka näyttivät olevan kuoleman omia. Turmatar majoittui entisen omistajansa omakotitalon terassille eräänä yönä, odottaen miestä herääväksi.
Surunsa takia seonnut ihminen ei kuitenkaan ollut tosiaankaan mielissään Turmattaren paluusta nähdessään koiran makaamassa terassillaan. Pennut saivat Henryn raivon vain kasvamaan entisestään. Napaten mukaansa terävän puukon ihminen suuntasi ulos, vielä nukkuvien koirien luo. Ronuwe heräsi nopeasti ihmisen saapumiseen, ja huomasi tehneensä virheen nähdessään raivosta hehkuvan ilmeen Henryn naamalla. Mitään ei ollut tehtävissä, kun ihminen tarttui itseään lähimpänä olevaan pentuun, tappaen sen raa'asti. Henryn teko sai Turman raivon valtaan, ja epäröimättä yleensä niin rauhallinen koira hyökkäsi miehen kimppuun. Ihminen oli kuitenkin nopeampi, sivalsi voimaa käyttäen syvän haavan naaraan kurkun kohdalle, ennenkuin tuo ehti tehdä minkäänlaista vahinkoa ihmiselle. Kaulassa ammottavasta haavasta pulppusi tasaisesti verta, ja verenhukka veikin pian koiran tajunnan. Niinä muutamanakymmenenä, epäselvänä sekuntina ennen tajunnan pimenemistä Turma saattoi kuitenkin kuulla pentujensa itkuisat uikutukset, haistaa veren kitkerän katkun ympärillään. Kun koira seuraavan kerran heräsi, se makasi sille itselleen aivan oudon saaren rantahiekalla. Hetken sekavia aatoksiaan mietittyään Pelko totesi, että Henry oli heittänyt sen mereen sen ollessa vielä tajuton. Hetken päättömästi harhailtuaan saarella koira liittyi Befalas-laumaan.

Juuri Andriaanalle saavuttuaan Turma kohtasi Luciferin(Lara), jonka kanssa vietti lyhyen aikaa.
Harmikseen, on Turma joutunut saarella perin ikävään suhteeseen Samuel(Flam) -nimisen uroksen kanssa. Laumaton arpinaama paitsi pakotti Turman lahkoon, myös kahlitsi nartun itseensä raiskaamalla tämän - ja asettamalla uuden elämän tummaturkin kohtuun. Tämän vuoksi Turma on muuttunut entistäkin sulkeentuneemmaksi, ja se pienikin elämänjano sen sisimmästä on tukahdutettu: ainoa asia, joka pitää sen enää elämän puolella, on itsepäisyys ja voimakas tahto, joka ei anna koiran viedä itse itseään ajasta ikuisuuteen.
Samuelin kohtaamisen jälkeen Turma vetäytyi Befalasin havumetsään, jossa kohtasi Ba'al Zevuvin(Pipsu >> Wolf), suden luurankoon sonnustautuneen uroksen. Turman kasvaneista luottamusongelmista huolimatta, se tuli loppujen lopuksi toimeen suden kanssa, ja oppi kenties luottamaankin tähän hieman - vaikka narttu sen itse kieltääkin - Zevuvin autettua sitä
Käytyään Ba'alin kanssa joella, Turma jatkoi kulkuaan Befalasin metsässä, kohdaten lahkolaisen nimeltään Necro(Draago). Necron kanssa se uhrasi Herralle heiveröisen suden (NPC-hahmo).
Necrosta päästyään Turma kulki yli kuukauden yksin, kunnes kohtasi kaikeksi ikäväkseen Samuelin(Flam) uudelleen. Kaksikko pystytti pesän suolle, ja hoisivat siellä lapsiaan enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi.
Vaikka Samuel oli vannonut, ettei päästäisi kumppaniaan enää silmistään, onnistui Turman päästä tältä karkuun. Matkallaan tuntemattomaan se kohtasi Befalasin kalliomuodostelmalla Paniikkihäiriön(Sparrow), suden joka niin ikään kärsi skitsofreniasta. Kaksikon välille syntyi jonkinmoinen ymmärryksen side, vaikka tapaaminen melko lyhyeksi jäikin.
Paniikin jälkeen Turma sattui yhteisten alueiden laitureiden lähipiiriin, kohdaten kaikeksi yllätyksekseen siskonsa Eiriolin(Kaamoksensusi). Jonkun aikaa sisarukset juttelivat, kunnes Turman mieltä valtaava ahdistus pakotti sen lähtemään.
Heti siskonsa jälkeen narttu tapasi Carmiksen rannalla vanhan tuttunsa, niin ikään Andriaanalle saapuneen Carciogulen(Sparrow), entisen rakkaansa. Aluksi Turman olisi tehnyt mieli häätää uros kauas pois, mutta menneisyyden haamut ja jotkin muut henkiset estot saivat sen käyttäytymään paremmin. Kaksikko suuntasi jonkun aikaa rannalla oltuaan Befalasin havumetsään. Siellä kaksikon tarkoituksena oli saalistaa, mutta Turma ei pahemmin lämmennyt ajatukselle. Niinpä saalistus muuttui päämäärättömäksi metsässä samoiluksi, jonka päätteeksi ne asettuivat vanhaan luolaan pitämään sadetta.
Jälleen Turma kulki yksin aikansa, kunnes saapui uudemman kerran Carmiksen rannalle, ja kohtasi toistamiseen Paniikkihäiriön(Sparrow). Kaksikko lupasi toisilleen olevansa ystäviä.
Paniikkihäiriön kohtaamisen jälkeen hyväntuulinen Turma saapui Befalasin havumetsään, ja kohtasi laumatoverinsa DashianSarppa. Jonkun aikaa he viettivät keskenään, muun muassa saalistaen, kunnes Pelon mieltä valtaava ahdistus sai sen lähtemään.
Edelleen havumetsässä liikuskellen, päätyi Turma pelastamaan lahkolaispennun, Keelesteran(Minä) tätä pieksevältä urokselta, Ein Rauhkalta(Lepon).
Seuraavaksi onnistui Turma taiteilemaan itsensä yhteisten aluieden laitureille, jonne myös Carciogule(Sparrow) sattui tulemaan. Carcio kertoi rakastuneensa Turman Eiriol -siskoon (ja tunteiden olevan molemminpuoleinen), mikä sai nartun jokseenkin sekaisin päästään. Hieman negatiivisen tunnelman vallitessa, lähti befalaslainen laitureilta.
Edelleen perin järkyttyneenä ja vihaisena kuulemastaan, päätti koira vetäytyä Befalasin havumetsän pohjoisosiin toivoen, ettei ketään sinne sattuisi sen rauhaa häiritsemään. Kohtalon ivasta kuitenkin sattui, eikä aivan kuka tahansa, vaan kukapa muu kuin Eiriol(Kaamoksensusi). Turman epätasapainoinen yleistila ja katkeruus purkaantuivat Eiriolin kannalta hyvinkin kohtalokkaalla tavalla ja valkoharjaksinen narttu tuli siskonsa tappamaksi, paikalle sattuneen Carciogulen(Sparrow) silmien edessä.
Tämän jälkeen bafalaslainen liikkui pitkät tovit yksin omissa oloissaan, kunnes Afuelin tasangolla törmäsi Carcioon, vaihteeksi. Uros toki syytti tummaturkkia tämän teoista, mutta Turma ei tuntenut asian tiimoilta mitään ja kohtaaminen päättyi lyhyeen. Sekarotuinen ei ollut siitä pahoillaan, sen sisimmän oli vallannut kalvava tyhjyys, joka ei kääntynyt tunnelatautuneempaan suuntaan edes koiran kohdatessa purolla vihaamansa uroksen, Samuelin(Flam) jonkin aikaa Carcioon törmäämisensä jälkeen. Tällä kertaa arpikurkku onnistui keplottelemaan itsensä tilanteesta varsin nopeasti.
Psykoosissaan huolestuttavalla tavalla edennyt sekarotuinen onnistui taasen liikkumaan pitkät tovit omassa seurassaan, ennen kuin osui Befalasin metsässä samalle seudulle Franjin(kawaii) kanssa. Pikkunarttu kävi alta aikayksikön jääsilmän hermoon ja koira päätyikin hyökkäämään typerän lilatukan kimppuun.

Fyysistä:
Turman kaulassa oleva syvä haava haittaa jonkinverran koiran hengitystä, mutta vielä enemmän puhumista. Nykyiseltään arpi on hitusen parantunut ja nartun on helpompi puhua, mutta haava on edelleen sille mittava haitta. Sen hengitys on korisevaa ja raskasta, ja se tuntuu välillä katkeavan kokonaan parin sekunin ajaksi. Tämän kaiken takia koira hengästyy hyvin nopeasti. Se on kyllä ketterä ja nopea kun tilanne sitä vaatii, mutta se ei kykene pitämään vauhtia kauaa yllä, minkä takia se usein häviääkin taistelut. Tästä huolimatta koira onnistui kauan pitämään kuntonsa hyvänä, kunnes Samuelin kohtaamisen jälkeen sen vähäinenkin mielenkiinto elämäänsä kuihtui. Nykyään se on riutunut ja huomattavasti alipainoinen, ja sen lihasmassa on kutistunut.

Ääni
Befalaslaisen puheääni on hyvin karhea, korisee limaisuuttaan. Sen on vedettävä raskaasti ilmaa lähes jokaisen sanan välissä, eikä se sen takia puhu paljoa. Sen tiedetään käyttävän ääntään hieman aiempaa enemmän, mutta se on yhäkin hiljainen ja pidättyväinen kaikin mahdollisin tavoin.

Perhe:
Äiti: ? (NPC)
Isä: ? (NPC)
Sisarukset: Eiriol (Kaamoksensusi). ???

Yliviivatut kuolleet/kadonneet
Tavatut: Lucifer, Samuel, Ba'al Zevuv, Necro, Paniikkihäiriö, Ein Rauhka, Eiriol, Carciogule, Dashia, Franj
Luottaa: Ba'al Zevuv, Paniikkihäiriö
Ei pidä: Samuel, Ein Rauhka
Vihaa: Samuel
Neutraali suhtautuminen: Lucifer, Necro, Dashia
Ystävät: Paniikkihäiriö
"Puoliso": Samuel
Pennut: Bakoth-Harl (määä), Harha (Flam), Meresger (narri), Hurme (Swildy), Sezuan (Mezzi) ja Taram (kawaii)